Kesken

Olen miettinyt viime aikoina, missä on rakkaus. Kuinka paljon ihmiset pystyvät nyky-yhteiskunnassamme rakastamaan? On spekuloitu, että vain meillä ihmisillä olisi kyky rakastaa. Mutta onko meilläkään? Missä näet rakkautta? Mitä rakkaus on? Jos ihminen on liian peloissaan, hänen energiansa suuntautuu selviytymiseen. Traumat ja kivut hankaloittavat itsensä ja muiden kohtaamista. Etsimme ensisijaisesti turvaa ja tasapainoa. Sen jälkeen tulee rakastaminen. Kuinka turvassa tällä hetkellä olemme? Peloissamme käytämme aggressiota ja defenssejä. Olemme puolustuskannalla, asetamme toisten eteen muureja suojellaksemme itseämme. Rakkauteen tarvitaan joustavuutta, rauhoittumista, hyväksymistä, epätäydellisyyden sietämistä, myötätuntoa, kunnioitusta, luottamista, kohtaamisen taitoja, rohkeutta, valintaa ja kykyä palata aina uudelleen ja uudelleen turvan tilaan. Rakkaus on vaikea laji. Kuka osaa? Vaaditaanko ihmiseltä mahdottomia? Jokaisella olisi vastuu huolehtia itsestä ja toisista. Mutta mitä sit...

 Aamulla luin uutisen, joka toi mieleen "toksinen maskuliinisuus" sanaparren, jota paljon nykypäivänä viljellään. Sisuunnuin. Miksi toksisesta feminiinisyydestä ei puhuta yhtä paljon! Halusin kirjoittaa aiheesta, mutta siitä olikin yllättävän paljon kirjoitettu. Turhauduin. Olisin halunnut oikein kunnolla "kettuuntua", jotta olisin saanut ponneikkuutta kirjoittaa blogia taas. Korona-arjessani menee liiankin hyvin. Jotkut masentuvat ja ahdistuvat keväällä, kun huomaa muiden virkistyvän, sosialistuvan ja innostuvan. Minä kuulun porukkaan, joka vahvistuu pandemia-ajasta. Minulla menee toisin sanottuna paremmin kuin koskaan. Voin hyvällä omatunnolla sanoa läheisille, että ei, en voi tulla koska korona. Voin piiloutua maskin taakse. Kiiltävä nenäni ei häiritse. Ihmiset liikkuvat vähemmän. Etäasiointimahdollisuudet kasvavat. Saan enemmän omaa aikaa. Voin hyvällä omatunnolla lymytä kämpillä. Ihmiset ajautuvat kriisiin ja pistävät arvonsa järjestykseen. Jokaiselle on tullut...

Vaikka korona-arkea on menty vasta vajaa vuosi, ihmisten psyykeet eivät tahdo kestää. Yhä useampi ihminen uupuu, masentuu, ahdistuu, tantuu. On pelkoa omasta ja läheisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Päivittäin yhä useammat saavat testistä positiivisen tuloksen. Kuolemanpelko on läsnä. Yhä useampi suomalainenkin alkaa tuntea ihmisen, joka on koronan vuoksi joutunut osastolle hoitoon hengityskoneeseen. Yhä useampi tuntee ihmisen, joka on menehtynyt tautiin.  Eilen ajaessani autoa katselin vastaantulevia autoilijoita. Jotkut olivat maskit päällä. Maskittomat olivat apaattisen ja väsyneen näköisiä. Yksi hakkasi päätä rattiin.  Ihmisten sietokyky alkaa jo tässä vaiheessa pandemiaa olla reunalla. Virusmuunnokset ovat hyvää vauhtia kehittymässä. Suomessa tilanne ei ole helpottumaan päin. Korona voi olla täällä jäädäkseen, kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuudelta odottaa. Epävarmuus ahdistaa. Vaikka suurin osa selviäisi taudista, osa joutuu kamppailemaan taudin jälkivaikutusten ka...

Mitä jos olisikin rebel ja nauttisi elämästä. Tekisi 60 tai 80% työaikaa. Miksi? Jotta voisin paremmin nauttia vapaa-ajasta, kun en olisi niin stressissä ja väsynyt. Tämä menee väärin. Jos haluaa voida hyvin, ei saa työstä sitä palkkaa mitä ansaitsisi. Kokonaisen leivän saa, jos valitsee olla väsynyt ja tyytymätön. Tehdä töitä n. 40h/vko ja viettää väsynyttä vapaa-aikaa 25h/arkipäivät. Viikonloput palautua töistä, jotta jaksaa palvella yhteiskuntaa seuraavat 40h.  Hermostomme on globaalisti ylikuormittunut. Väsyneenä ajattelumme kaventuu ja teemme lyhytnäköisiä ratkaisuja. Teemme enemmän virheitä muisti- ja keskittymiskyvyn haasteiden kanssa. Tietotulva ja keskeytykset ruokkii aivojen halua keskeyttää itse itsensä. Tylsyydessä ahdistumme ja syyllistymme. Noidankehät pyörii oravanpyörässä. Olemme vaipumassa uupumuksen suppilossa yhä alemmas. Olemme luovuttamassa. Kukaan ei tule sanomaan, että hei, nyt teet tarpeeksi, älä tee enempää. Se ei kannata. Aivopöhnässä on hankala tehdä muut...

Yritän nauttia. En pysty. Huomaan, että joka hetki joku osa kehostani on jännityksessä. Usein se on nilkka, ranne, hartia tai sisäreisi. Aivan kuin en antaisi itseni olla täysin rentona. Joka hetki voi tapahtua mitä vain. Ärsyttää. Mitä nautinto on? Nauttiiko ihmiset usein? Milloin olen viimeksi nauttinut? Voin tuntea tyytyväisyyttä siellä täällä. Lyhyen, ohimenevän hetken; onnistuneen aamukahvin siemailu, helpotus ahdistuksen hellittäessä, ystävää halatessa, nousuhumalassa, nauraessa, viikonlopun alkaessa. Mutta sitä en muista, milloin olisin uppoutunut nautinnon vietäväksi. Jokaista hetkeäni varjostaa harmaa surun verho ja kihelmöivä pelko. Kokoajan alitajunnastani viestitään, ettei kaikki ole hyvin, tai ei tule kohta olemaan. Toisten seurassa nauttimisessa on omat haasteensa. Pelko ja suru saattavat hetkiksi väistyä, mutta tilanteita varjostaa häpeä. Saan itseni kiinni itsetarkkailusta: "Vaikutanko oudolta?", "Sanoinko liian häiritsevän vitsin?", "Lo...

Olen lukenut Leahy Robert L:n kirjaa Älä huoli - Seitsemän askeleen ohjelma sinulle, jolle monet asiat aiheuttavat huolta , ja voin suositella tätä ihan joka ikiselle huolestuneille ja siitä kiinnostuneille. En ole päässyt aivan kirjan loppuunkaan vielä, mutta olen jo tässä vaiheessa saanut miljoona oivallusta. Oivallusten, pohdintojen ja itsetutkiskelun kautta olen löytänyt ahdistuneisuuttani ylläpitäviä noidankehiä. Näitä mielen viheliäisiä syy-seuraussuhteita, jotka kasvattavat ahdistuneisuuttani kierros kierrokselta. Alla esimerkki. Tilanne: Olen ongelmanratkaisun edessä. Torjun mieleen tulevat ratkaisuehdotukset, sillä ne ei eivät ole täydellisiä. Asiat junnaavat paikoillaan. Huolestun. --> Koska olen oppinut, etten pärjää voimakkaan ahdistukseni kanssa, alan kontrolloida sitä. Todellisuudessa tunteiden hallitseminen on mahdotonta, joten ahdistun lisää. --> Pidän itseni kiireisenä vältelläkseni epämiellyttäviä tunteita. Stressaannun. --> Stressaantuneena alan p...

Epävarmuus on tämän päivän sana. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu; sulkeutuuko syksyllä koulut uudelleen, eristetäänkö Uusimaa. Miten käy Länsi-Pohjan alueen? Siellä melkein yhtä paha tilanne kuin HUS:n alueella. Maailmalla yli 470 000 kuollutta. Suomessa 324. Miten käy maailman ja Suomen talouden? Nyt jo huomaa, kun vasta 2-3 kuukautta takana korona-arkea ja eristystä, että ihmisillä alkaa hajota pää. Mitä kun/jos tätä kestää pari vuotta? Mitä vaikutuksia tällä kaikella on pidemmällä tähtäimellä? Suomessa epidemia varsin hyvällä mallilla, mutta miten koronakriisimaiden hätä tulee heijastumaan meidän arkeen? Miten suojelen läheisiäni virukselta? Eristänkö itsenikin? Ottaisinko rokotteen, jos se tulisi otettavaksi? Velvoitettaisiinko minut? Milloin pääsen halaamaan seuraavan kerran ystävääni? Äitiäni? Isääni? Milloin ei tarvitse miettiä sitä, mihin olen koskenut, miten aukaisen hanan kotiin tullessa ja olenko pessyt käsiäni tarpeeksi kauan? Milloin voin olla ihmist...

Aloitin mielialalääkkeet uudestaan. Oloni on lääkkeen myötä helpottunut, mutta tunnen epäonnistuneeni. En kestänytkään elämää luomuna. Ensimmäisen kerran tutustuin mielialalääkkeisiin, kun hain neljä vuotta sitten itselleni apua terveysasemalta. Lääkäri suositteli minulle psykoterapiaan hakeutumista. Tiesimme matkan terapiatuolille kestävän vuoden, sain avukseni mielialalääkkeet. Otin lääkkeet vastaan ilolla, sillä olin erittäin ahdistunut. Mikä tahansa helpotus oli tervetullutta. Jännitti kertoa asiasta puolisolleni, mutta hän onneksi suhtautui lääkehoitoon myötämielisesti. Jännitti myös, miten psyykelääkeet vaikuttaisivat mieleeni. Luin tuoteselosteen. Naureskelin surkuhupaisesti. Ensimmäisillä viikoilla olo voisi olla levoton. Ahdistuneisuus ja masennus voi hetkellisesti pahentua. Itsemurha-ajatuksia voisi nousta pintaan. Keskittymiskyky ja ajoneuvon käyttö voisi heikentyä. Voisi tulla pahoinvointia, päänsärkyä, tukkoisuutta, ruokahaluttomuutta, seksuaalitoimintojen häiriöitä, n...

Maailma on sekaisin. Näin tämän tilanteen tulevaksi jo alkuvuodesta. Muut ovat tulleet ahdistuksessa jäljessä. Suurin osa ihmisistä ottaa asiat hetki kerrallaan. Minä otan kymmenen askelta edempänä. Tällä kertaa ennakkohuoleni osoittautui todeksi. Olen löytänyt koronasta monia hyviä puolia; ilmasto puhdistuu, etätyö kehittyy, saa omaa aikaa, perheellisillä mahdollisuus viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, ihmiset pysähtyvät, keksivät luovia ratkaisuja, miettivät omaa arvomaailmaansa, tekevät enemmän yhteistyötä,... Mutta tilanne on myös ahdistava. Pelkään riskiryhmään kuuluvien läheisteni puolesta. Surettaa globaali paniikki ja ahdistuneisuus. Huolehdin sitä, että mitä sitten tapahtuu kun alkuhuuma koululaisilla kotiin jäämisestä laantuu? Eivät saa nähdä kavereita, tulee tylsää, alkaa masentaa ja ahdistaa? Entä yksinäiset ihmiset. Heillä ei ole mahdolllisuutta mennä nyt ryhmiin tapaamaan ihmisiä. Kuoleman portteja kolkuttelevat ikäihmiset eivät viimeisillä päivillään saa livenä ta...

Minulla on ollut koko ikäni pelko, jota en ymmärrä. Se saattaa tulla milloin vain, ja haitata senhetkistä oloani. Se muistuttaa hieman paniikkia, mutta toistaiseksi en ole vielä saanut varsinaista paniikkikohtausta. Kun väkisin suuntaan ajatukseni pelon aikana toisaalle, se hiipuu hiljalleen noin 20 minuutissa. Asia jota pelkään on, että jokin asia menee rikki. Joo. Pienenä pelkäsin auton renkaiden pamahtavan, kun matkustimme mummolaan koko perheellä, auton ollessa täynnä tavaraa. Pelkäsin, että mummun kännykän kaijutin rupeaa särisemään, kun soittoääni soi niin lujalla. Laskeutuessamme lomakohteemme lentokentälle pelkäsin, että suhteessa koneeseen pienet renkaat paukahtavat. Lukioikäisenä pelkäsin, että koulun seinät murtuvat painavan oven rämähtäessä kiinni. Pelkäsin, että mökkimme laituri ei kestä koko perheemme painoa päiväkahvilla. Pelotti, että kaverin kirjahylly räsähtää painavien kirjojen vuoksi. Ihmisten käyttäessä piikkikorkokenkiä pelkäsin, että ohut korko napsahtaa poik...

Nyt me suomalaiset ollaan uuden äärellä, kun koronavirusaalto lähestyy maatamme. Toiset ovat optimistisia ja luottavaisia asian suhteen; olemme täällä turvassa hyvien turvatoimien ja terveydenhuollon takia. Toiset vaikuttavat olevan pessimistisiä tai esipaniikissa; hamstraavat FFP3-hengityssuojaimia, käsidesiä ja ruokaa koteihinsa. Laskin, että jos kaikki suomalaiset sairastuisivat koronaan, noin 187 665 ihmistä kuolisi (laskien 3,4% kuolleisuudesta). Kuitenkin hallitus on varautunut siihen, että pahimmassa tapauksessa 35% suomalaista voisi sairastua. Tämä tarkoittaisi noin 1,932 miljoonaa sairastunutta, joista kuolisi 65 683. Jos omassa lähipiirissä on 150 sukulaista, 52,5 sairastuisi ja 1,785 (1-2 sukulaista) kuolisi, näin karkeasti laskettua. Tässä vaiheessa kun joku mainitsee, että hei, vuosittain "perusinfluenssaankin" kuolee satoja ihmisiä, niin huomautan, että kuolleisuusprosentti perusinfluenssalla on 0,09% (Terveyskirjaston mukaan influenssaan sairastuu noin 10% ...

Jos elämää pysähtyy miettimään, se on aika yksinkertaista. Eletään, tehdään asioita, ratkotaan ongelmia, ollaan toisten kanssa, vaihdetaan ajatuksia, kasvetaan, opitaan, syödään, juodaan, käydään vessassa, tyydytetään tarpeitamme, nukumme. Otetaan hetki kerrallaan vastaan se, mikä tulee - eletään ja tunnetaan. Jossain vaiheessa kuollaan. Kuitenkin meillä on aivot, jotka haastavat välillä meitä. Minun aivoni haastaa minua joka päivä yleistyneen ahdistuneisuushäiriön kanssa eläessäni. Olen mestari itsekritiikissä, ennakkoahdistelussa ja itseni pelottelussa. Mielikuvituksella ei ole rajoja kun miettii, mitä kaikkea voi sattua . Kun ajatukset muuttuvat totuuksiksi päässäni, ne muuttuvat huoliksi. Aiheutan tahattomasti ylimääräistä käsimystä itselleni. Joskus, vaikka kuinka yritän, en voi jättää itseäni rauhaan. On vaikea nauttia elämästä ja rauhoittua. Piinaavan ahdistuksen keskellä on vain elettävä ja siedettävä, yrittäen takoa itselle päähän, että tämä tunne menee joskus ohitse. Yrit...

Tieto siitä, että pitäisi välittömästi tehdä radikaaleja, globaaleja muutoksia, jotta voitaisiin hillitä ilmaston lämpenemistä niin, ettei se nouse kahta celsiusastetta, aiheuttaa minulle ilmastomasennusta. Koskaan ei ole puhuttu ilmastosta näin paljon kuin nykyään. Hairahtuu joskus tässä kuplassa miettimään, että maapallo pelastuu, koska ilmastotalkoot ovat käynnissä! Maailman varat hupenevat kuitenkin tänä päivänä loppuun aina vain nopeammin edellisvuoteen verrattuna. Olemme kuin valtava laiva, joka lipuu kohti edessä näkyvää karia, liian nopeasti ja varmasti. Muutokset ovat hitaita prosesseja, eikä meillä ole aikaa hitaisiin prosesseihin. Jos jotain on tehty kauan aikaa tietyllä tavalla, on hankala muuttaa tapoja; aloittaminen on vaikeaa, alkuinnostuksen lopahtamisen jälkeiseen uusiin tapoihin totuttelu vaatii jo enemmän tahdonvoimaa. Lipsahdukset ja sen jälkeinen taantuminen. Täytyy olla voimakas sisäinen syvämotivaatio, jotta pystyy tekemään elämänmittaisia muutoksia. Mistä ...

Toissapäivänä herätessäni tunsin pitkästä aikaa olevani ilonen. Alko kummastuttaa, mistä moinen tunne on putkahtanut. En löytänyt mitään erityistä syytä. Ihmettelin ääneen, ettei ahista mikään. Mikä minulla on? Rupesin miettimään, milloin tämä lähtee pois. Ilmaantuuko enää uudestaan? Tyyntä myrskyn edellä? Mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu? Huomasin, miten vaikea on nauttia hyvästä olosta, peläten heti menettäväni sen. Ajatukset suuntautuvat tuleviin vastoinkäymisiin uskoen, että selviydyn paremmin seuraavasta alamäestä, kun en nauti liikaa. Minulle ahdistus ja surumielisyys ovat tuttuja ja turvallisia tunteita. Tämmöinen harvinainen vieras oudoksuttaa ja hämmentää. Eilen hätäännyin, että olenko saamassa manian. Yritin rauhoittaa itseäni innostuneisuudesta ajattelemalla surullisia asioita. Helpotti. Kai se on luonnollista, että uuden äärellä ihminen alkaa pelätä. Ei osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen. Suojelumekanismit heräävät. Ilosta on tullut vuosien varrella minulle turvaton ol...

Terapeuttini puheista ymmärsin, että jos elämää ajattelee liian realistisesti, elämä muuttuu ahdistavammaksi. Minä puhuisin totuuden puolesta. Ajatella elämää juuri sellaisena kuin se on, ja löytää siitä elämälle suola. Tutkia elämää mahdollisimman teeskentelemättömästi, ja löytää aitoudesta merkitys. Kerran ystäväni kysyi porukkamme illanistujaisissa, miten paljon olen oma itseni kyseisessä seurassa. Mietin, olenko missään porukassa koskaan sataprosenttisesti oma itseni. Olenko itsellenikään aina rehellinen? Tiedänkö edes, mikä on Aito minä? Usein jonkinasteiselle roolin vetämiselle on paikkansa, esimerkiksi työhaastatteluissa tai asiakkaiden edessä. Erilaisia olemisen muotoja löytyy meistä jokaisesta; ollaan erilailla sukulaisten kanssa kuin hyvien ystävien seurassa. Mikäli oma oleminen tuntuu hyvältä kulloisellakin hetkellä, ehkä se on itselle hyväksi. Kuitenkin jos joutuu pinnistelemään ja esittämään jotain toista pitkään ja liikaa, voimat ehtyy. Ehkäpä lähimpien ystävien keskuud...

Rupesin pohtimaan, mikä minua estää elämästä. Mikä estää luottamasta, rauhoittumasta, rakastamasta. Poden maailmantuskaa. Vihaan elämää, koska: - ihmiset kokee herkemmin epämiellyttäviä asioita kuin miellyttäviä - yhteiskunta pyörii rahan ympärillä - ilmastonmuutos - ihmisyyden korostunut itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu - kapeakatseisuus, tietämättömyys - aivot ovat haastavat - useimpia asioita ei pysty kontrolloida - epävarmuus ja epätietoisuus --> pelko - kaikesta ihanasta joutuu jossain välissä luopumaan - ihmiset tekevät pahoja asioita tahallaan toisille - hyvä olo on muuttuva tila, eikä se kauaa kestä - hyvään tarvitaan paha - maailma ei ole oikeudenmukainen - koskaan ei ole hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin - vaikka miten hyvin elämää eläisi, saattaa kohdalle sattua onnettomuuksia, sairauksia ja katastrofeja - negatiivisuuden noidankehä on itseään toteuttava ennuste - lapsuudenkuplan puhkeaminen, kun tajuaa nuorena ja varhaisaikuisena, miten maailma oi...

Olen pitkään elänyt siinä uskossa, että tunteet ovat ne, joita pelkään eniten. Huomaankin juosseeni lujempaa karkuun ajatuksiani . Olen ollut melkoisella karkumatkalla. Ajatuksia tulee päivässä 50 000 - 80 000 kappaletta. Pidän pienen hiljaisen hetken kaikelle sille energialle ja ajalle, jonka olen tuhlannut. Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni: 1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan. 2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi. 3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, mikä tuntuu ahdistavalta. 4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä. 5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon. 6. Kun jostakin a...

Kuumehöyryissäni sain päähäni ahdistuksen: olenkohan raskaana . Vatsassani tuntui muljahduksia ja munasarjoissani vihlauksia. Muistan ystäväni kertoneeni, että hänellä alkuraskaus tuntui vihlauksilta. Kuukautiseni eivät olleet ilmaantuneet pitkään aikaan. Lohdutin itseäni, että kiertonihan on ollut epäsäännöllinen vuosikausia. Toisaalta edellisten kuukautisteni alkamisesta on kulunut jo kaksi kuukautta . Kuitenkaan minulla ei ollut huonovointisuutta. Ei kaikilla sitä tulekaan . Minulla on tehokas ehkäisymenetelmä käytössä! Mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttinen ! Tällaista keskustelua kävin läpi mielessäni. Puoleen ja toiseen heittelivät ajatukseni siitä, olenko raskaana vai en. Tulin siihen johtotulemaan, että käydessämme puolisoni kanssa kaupassa ostaisin raskaustestin ja laittaisin ureani testiin.  Alkoi mietityttää, ymmärtäisikö puolisoni huoleni. Ymmärtäisikö hän sitä, että haluan ostaa raskaustestin, vaikka kädessäni on ehkäisykapseli. Hyväksyisikö hän sen, et...

Pelottaa, että sattuu jotain ikävää. Vakavasti sairastuminen pelottaa. Yksin jääminen, epäonnistuminen, vaikeuksiin joutuminen, psykoosi, rakkaan menettäminen. Ei pelätä sitä mitä tapahtuu, vaan sitä mitä sen jälkeen tunnemme. Mitä me oikein tunteissa pelätään? Sitäkö, että tunteet musertavat meidät alleen? Masennumme, jäämme sängynpohjalle makaamaan, emme kykene menemään töihin tai kouluun, lamaannumme. Ehkä pelkäämme menettävämme itsekontrollin, jonka seurauksena hävettää? Tai jos menemme paniikkiin tai todellisuudentaju hämärtyy ja tuntuu avuttomalta? Tunteisiin ei kuole (ainakaan tervesydäminen ja -verisuoninen ihminen). Vaikka paniikkikohtaus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, sydän sykkisi raivona rinnassa ja hiki valuisi norona ihohuokosista, voi ajatuksissa kuvitella, että nyt tuli loppu. Mutta kuitenkaan sitä ei kuole. Vaikka haluaisi. Toinen tärkeä itselle muistutettava asia vaikeiden tunteiden hetkellä on, ettei mikään tunne säily ikuisuuksiin. On melko tyypillist...

Tiedätkö sen tunteen, kun pitkään on mennyt tasaisesti ja kohtuullisen hyvin arki. Elämä soljuu omalla painollaan. Tuntuu jopa ihan hyvältä elämä. Sitten mieleen kantautuu huoliajatuksia. Entä jos tämä hyvä elämänvaihe menee ohitse? Mitä huolia joudun kohtaamaan? Alkaa hyvän keskellä pelottaa. Sitten muistat, mikä on aikaisemmin auttanut huoliin, ja alat puuhailemaan sen parissa. Huomaat, ettei sekään auta. Itsepintaiset murheet tuntuvat pysyttelevän edelleen mielessä. Pysähdyt ja mietit, olisiko parempi itsemyötätuntoisesti auttaa itseä, ja suunnata huomio jonnekin muualle. Kuitenkin huolet edelleen sykkivät jossain taustalla, sydämen pamppailu ei jätä rauhaan. Ajattelet; ehkä sittenkin on parempi, jos pysähtyy omien ajatusten ja tunteiden äärelle karkuun juoksematta. Vaikka tuntuu epämiellyttävältä, istut olojesi kanssa mahdollisimman hyväksyvästi. Helpottaa ehkä jonkin verran. Pystyt nukahtamaan. Aamulla tuntuu paremmalta, eikä töissä tai koulussa murheet niin valtaa mielen, kun on ...