Näin mielialalääkkeet vaikuttavat minuun

Aloitin mielialalääkkeet uudestaan. Oloni on lääkkeen myötä helpottunut, mutta tunnen epäonnistuneeni. En kestänytkään elämää luomuna.

Ensimmäisen kerran tutustuin mielialalääkkeisiin, kun hain neljä vuotta sitten itselleni apua terveysasemalta. Lääkäri suositteli minulle psykoterapiaan hakeutumista. Tiesimme matkan terapiatuolille kestävän vuoden, sain avukseni mielialalääkkeet. Otin lääkkeet vastaan ilolla, sillä olin erittäin ahdistunut. Mikä tahansa helpotus oli tervetullutta. Jännitti kertoa asiasta puolisolleni, mutta hän onneksi suhtautui lääkehoitoon myötämielisesti.

Jännitti myös, miten psyykelääkeet vaikuttaisivat mieleeni. Luin tuoteselosteen. Naureskelin surkuhupaisesti. Ensimmäisillä viikoilla olo voisi olla levoton. Ahdistuneisuus ja masennus voi hetkellisesti pahentua. Itsemurha-ajatuksia voisi nousta pintaan. Keskittymiskyky ja ajoneuvon käyttö voisi heikentyä. Voisi tulla pahoinvointia, päänsärkyä, tukkoisuutta, ruokahaluttomuutta, seksuaalitoimintojen häiriöitä, nukahtamisvaikeuksia, uneliaisuutta, vapinaa, ihon pistelyä, ruuansulatusvaikeuksia, suun kuivumita, hikoilua, lihas-/nivelkipuja, väsymystä, kuumetta, painon nousua, hiustenlähtöä, sydämen rytmin muutoksia, aggressiota, liikehäiriöitä, verenvuotoja, keltaisuutta, maniaa, virtsaamismuutoksia...

Kyseessä oli lääke nimeltään escitalopram. Ensimmäisten lääkeviikkojen aikana ahdistuneisuus tosissaan kasvoi. Lääkäri oli minuun yhteydessä puhelimitse. Kerroin hänelle, että pärjään hyvin, koska olen tottunut elämään ahdistuksen kanssa. Ahdistuksen kerrotiin helpottavan pian, ja niin siinä kävikin. Rauha laskeutui. Mietin, miksi olin kärsinyt niin pitkään ahdistuneisuudesta, kun helpotus siihen löytyi näin yksinkertaisella asialla.

Lääkkeen aloittamisen yhteydessä tuli myös jonkun verran pahoinvointia. En kuitenkaan oksentanut. Oloa voisi verrata jossain määrin siihen, kun aloitin hormoniehkäisyn. Alun jälkeen pahoinvointi lakkasi kokonaan. Seksihaluni kasvoivat. Sain paljon oivalluksia. Tuntui kuin kaikki oppimani ja kuulemani elämänohjeet olisivat järjestyneet päässäni harmonisella tavalla. Ikään kuin tieto olisi jysähtänyt aivoihini kokemukselliseksi tiedoksi. Hankala selittää. Mutta tuntui mahtavalta. Rennolta, viisaalta, harmoniselta. En ollut tuntenut moista rauhaa sisälläni vuosikausiin, tuskin koskaan. Olin kamppaillut masennuksen ja ahdistuksen kanssa ainakin 9-vuotiaasta lähtien nousujohteisesti. Mietin, tällaistako "normaalien ihmisten" elämä on. Henkisesti melko vaivatonta.

Jonkun aikaa lääkettä syödessäni painoni nousi jonkun verran (ehkä 5kg), seksihaluni laantuivat ja orgasmin saanti kesti pidempään. Painon nousun syynä arvelen olevan silkka liikkumattomuuteni. Seksihalujeni ja orgasmin saannin muutokset tuntuivat johtuvan siitä, että epämiellyttävien tunteiden laantuneisuuden lisäksi myös keholliset stimulukset turtuivat jonkin verran.

Söin essitalopraamia psykoterapiaan hakeutumisprosessin ajan, ja noin puoli vuotta terapian alkamisen jälkeen.  Keväällä 2018 minulle alkoi tulla pahoinvointia. Ajattelin kehoni viestivän minulle, että elämä on nyt sen verran järjestyksessä, että lääkkeen syömisen johdosta serotoniinia on kehossani liikaa - nyt on aika lopettaa ne. Olin miettinyt terapiassa ollessani, ettei minulla ole oikein mitään huolia - miksi edes istun täällä. Päätin lopettaa lääkkeet. En jaksanut kertoa lääkärilleni aikeistani, vaikka tiesin sen menevän oikeaoppisesti niin. Oksetti, ja halusin olooni helpostusta. Vähensin lääkettä asteittain viikkojen ajan.

En enää oikein muistanut, millainen oloni oli ennen lääkehoitoa, ja tunsin halua tutustua itseeni uudelleen luomuna. Olin huijannut psyykettäni lääkkeellä 1,5 vuoden ajan. Mietin, kuinka suuri vaikutus sillä yhdessä terapian kanssa oli - pärjäisinkö ilman?

Lopetusprosessin aikana ahdistustaso nousi noin kahden viikon ajan. Sain puolisoltani kommenttia, että olikohan hyvä aika lopettaa lääkkeiden syönti. Olin päättäväinen ja sanoin, että tämä kestää varmasti vain hetken, nyt pitää vain kestää nämä päivät. Pahoinvointi helpotti. Huimasi välillä. Taisi hikoiluttaa joinakin öinä. Olin ärtynyt. Sitkeimmäksi vieroitusoireeksi (noin kuukaudeksi) jäi tasapainon menettämisen tuntemukset. Niitä tuli muutama kerta päivässä. Kerkesin jo ajatella, että tämä jää osaksi minun elämää. Kuitenkin nekin loppuivat aikanaan. Seksuaaliset halut ja orgasmointikyky palasivat normaaliksi. Paino tippui normaaleihin tuttuihin lukemiin.

Vieroitusoireista toivuttuani huomasin ilokseni, että pärjäsin ilman lääkettä. Epämiellyttäviä tuntemuksia ja oloja tuli arkeen, mutta selvisin niiden kanssa. Tiesin tehneeni oikean päätöksen hakeutua psykoterapiaan. Ahdisteli ja masenteli - oli taas materiaalia, josta jauhaa terapiatuolissa. Pääsin syvemmälle omiin tunteisiini ja pystyin käsittelemään niitä pieni pala kerrallaan. Piinaavampien ahdistuskohtausten aikana oli suuri houkutus aloittaa essit uudelleen. Kuitenkin selätin ahdistuskohtaukset yksi toisensa jälkeen.

Aloitin essien syömisen uudelleen kuukausi sitten kahden vuoden jälkeen. Oloni oli jo kuukausien ajan ollut ahdistunut, eikä vallitseva koronatilanne helpottanut asiaa. Globaali huoli sekä henkilökohtaisemmat pelot lähipiirin terveydestä söivät työssä ja vapaa-ajalla jaksamista. Mietin, joudunko jossain vaiheessa hakemaan itselleni sairaslomaa, kun lisääntyvä ahdistuneisuus kuormitti mieltä. Sairastuin flunssaan, joka pitkittyi kahdeksi viikoksi. Stressasi kaikki, ja olo oli sisäisesti rauhaton. Kaapissani oli vanhoja escitaloprameja. Mietin, haluaisinko ja uskaltaisinko aloittaa lääkkeet uudelleen. Tarvitseeko? Uusin vanhentuneen reseptin OmaKannan kautta. Jatkoin miettimistä. Sairaslomapäiväni loppupuolella tuli ahdistuskohtaus, joka sai alkunsa mitättömästä jutusta. Ahdistuneena hiki virtasi kainaloista norona ja sykkeeni nousi taivaisiin. Ei. Minun ei tarvitse kärsiä tällä tavalla. Naksautin tabletin suuhuni ja kulautin sen päättäväisesti alas. Ja niin se oli aloitettu.

Tällä kertaa lääkkeen aloituksen yhteydessä ahdistustaso ei kasvanut. Heti ensimmäisestä lääkepäivästä lähtien ahdistukseni on ollut selvästi lievempää. Sydän tykytteli välillä kiivaammin ensimmäisinä viikkoina, oli lievää huimauksen tunnetta ja kehon turtuneisuutta, keskittymiskyky ajaessa oli ehkä hieman heikompi, päänsärkyä oli (tämä voi johtua myös etätyöstä), tunsin lievää väsymystä, näin vilkkaampia unia ja oli ruuansulatusvaikeuksia. Nyt kuukauden lääkettä syödessäni jäljellä on enää vilkkaammat unet ja orgasmin työläämpi saanti. Ahdistuneisuus on pysytellyt minimissä. Olo ja mieli on levollinen. Sykevälivaihtelukin on kohentunut huomattavasti! Tuntoyliherkkyyteni ja jalkakipuni ovat lieventyneet, ja voin kokonaisvaltaisemmin paljon paremmin. Kannatti.

Välillä olen hieman pettynyt siitä, etten sietänytkään elämää ilman mielialalääkkeitä. Kuitenkin tässä maailman tilanteessa kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän kuormittuneita voimavarojen paukkuessa, niin ei kai se ihmekään ole, jos yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä ja lievästä masennuksesta kärsivä ihminen on niin ahdistunut, että tarvitsee nyt helpotusta oloonsa. Silläkin voi olla vaikutusta, että pari kuukautta sitten 2,5 vuotta kestänyt psykoterapiaprosessini loppui. Olo on voinut huonontua ihan vain siitäkin, ettei ole nyt omaa terapeuttia, jonka kanssa jutella mielen päällä olevista asioista.

Jää nähtäväksi, kauanko jatkan lääkkeen syömistä. Niin kauan kun lääkkeen hyötyvaikutukset ovat isommat kuin haitat, jatkan. Voi olla, että lopetan lääkkeet vuoden päästä. Voi olla, että joudun pyytämään annoskokoa suuremmaksi. Mitä vaan voi tapahtua.