Kesken

Olen miettinyt viime aikoina, missä on rakkaus. Kuinka paljon ihmiset pystyvät nyky-yhteiskunnassamme rakastamaan? On spekuloitu, että vain meillä ihmisillä olisi kyky rakastaa. Mutta onko meilläkään? Missä näet rakkautta? Mitä rakkaus on? Jos ihminen on liian peloissaan, hänen energiansa suuntautuu selviytymiseen. Traumat ja kivut hankaloittavat itsensä ja muiden kohtaamista. Etsimme ensisijaisesti turvaa ja tasapainoa. Sen jälkeen tulee rakastaminen. Kuinka turvassa tällä hetkellä olemme? Peloissamme käytämme aggressiota ja defenssejä. Olemme puolustuskannalla, asetamme toisten eteen muureja suojellaksemme itseämme. Rakkauteen tarvitaan joustavuutta, rauhoittumista, hyväksymistä, epätäydellisyyden sietämistä, myötätuntoa, kunnioitusta, luottamista, kohtaamisen taitoja, rohkeutta, valintaa ja kykyä palata aina uudelleen ja uudelleen turvan tilaan. Rakkaus on vaikea laji. Kuka osaa? Vaaditaanko ihmiseltä mahdottomia? Jokaisella olisi vastuu huolehtia itsestä ja toisista. Mutta mitä sit

 Aamulla luin uutisen, joka toi mieleen "toksinen maskuliinisuus" sanaparren, jota paljon nykypäivänä viljellään. Sisuunnuin. Miksi toksisesta feminiinisyydestä ei puhuta yhtä paljon! Halusin kirjoittaa aiheesta, mutta siitä olikin yllättävän paljon kirjoitettu. Turhauduin. Olisin halunnut oikein kunnolla "kettuuntua", jotta olisin saanut ponneikkuutta kirjoittaa blogia taas. Korona-arjessani menee liiankin hyvin. Jotkut masentuvat ja ahdistuvat keväällä, kun huomaa muiden virkistyvän, sosialistuvan ja innostuvan. Minä kuulun porukkaan, joka vahvistuu pandemia-ajasta. Minulla menee toisin sanottuna paremmin kuin koskaan. Voin hyvällä omatunnolla sanoa läheisille, että ei, en voi tulla koska korona. Voin piiloutua maskin taakse. Kiiltävä nenäni ei häiritse. Ihmiset liikkuvat vähemmän. Etäasiointimahdollisuudet kasvavat. Saan enemmän omaa aikaa. Voin hyvällä omatunnolla lymytä kämpillä. Ihmiset ajautuvat kriisiin ja pistävät arvonsa järjestykseen. Jokaiselle on tullut

Vaikka korona-arkea on menty vasta vajaa vuosi, ihmisten psyykeet eivät tahdo kestää. Yhä useampi ihminen uupuu, masentuu, ahdistuu, tantuu. On pelkoa omasta ja läheisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Päivittäin yhä useammat saavat testistä positiivisen tuloksen. Kuolemanpelko on läsnä. Yhä useampi suomalainenkin alkaa tuntea ihmisen, joka on koronan vuoksi joutunut osastolle hoitoon hengityskoneeseen. Yhä useampi tuntee ihmisen, joka on menehtynyt tautiin.  Eilen ajaessani autoa katselin vastaantulevia autoilijoita. Jotkut olivat maskit päällä. Maskittomat olivat apaattisen ja väsyneen näköisiä. Yksi hakkasi päätä rattiin.  Ihmisten sietokyky alkaa jo tässä vaiheessa pandemiaa olla reunalla. Virusmuunnokset ovat hyvää vauhtia kehittymässä. Suomessa tilanne ei ole helpottumaan päin. Korona voi olla täällä jäädäkseen, kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuudelta odottaa. Epävarmuus ahdistaa. Vaikka suurin osa selviäisi taudista, osa joutuu kamppailemaan taudin jälkivaikutusten kanssa (uup

Olen koukussa self-helppeihin. Jos kokeilen äänikirjapalvelua, en malta kuunnella romaaneja. Kuuntelen elämäntaito-oppaita. Aikaisemmin saatoin lukiessani ahdistua kirjoista itsekritiikin ja vaatimusten kasvettua. Tunsin syyllisyyttä ja huonommuutta, kun en ollut tajunnut aikaisemmin kirjassa mainittuja asioita. Halusin kirjan vahvistavan ajatuksiani, en ollut valmis oppimaan uutta. Psykoterapeuttini kehoitti minua olemaan lukematta self-helppejä jonkin aikaa. Maltoin hetken mieleni, kunnes huomasin olevani taas elämäntaito-opas kädessä. Nykyisin luen elämäntaito-oppaita tasapainoisemmin. Parhaat self-helpit, jotka olen lukenut Maaret Kallion tuotanto, mutta ykkösenä Lujasti lempeä, 2016 Kaisa Jaakkolan Palaudu ja vahvistu, 2018 Katri Syvärisen Löydä elämän taika - Sisäinen matka suorittamisesta iloon, 2017 Ronnie Grandellin Itsemyötätunto, 2014 Anna Perhon Antisäätäjä - Fiksun ajankäytön opas, 2017 Katja Myllyvirran Tunne tunteesi, 2015 Aurora Airaskorven Riittävän hyvä - Selviytymiso

Mitä jos olisikin rebel ja nauttisi elämästä. Tekisi 60 tai 80% työaikaa. Miksi? Jotta voisin paremmin nauttia vapaa-ajasta, kun en olisi niin stressissä ja väsynyt. Tämä menee väärin. Jos haluaa voida hyvin, ei saa työstä sitä palkkaa mitä ansaitsisi. Kokonaisen leivän saa, jos valitsee olla väsynyt ja tyytymätön. Tehdä töitä n. 40h/vko ja viettää väsynyttä vapaa-aikaa 25h/arkipäivät. Viikonloput palautua töistä, jotta jaksaa palvella yhteiskuntaa seuraavat 40h.  Hermostomme on globaalisti ylikuormittunut. Väsyneenä ajattelumme kaventuu ja teemme lyhytnäköisiä ratkaisuja. Teemme enemmän virheitä muisti- ja keskittymiskyvyn haasteiden kanssa. Tietotulva ja keskeytykset ruokkii aivojen halua keskeyttää itse itsensä. Tylsyydessä ahdistumme ja syyllistymme. Noidankehät pyörii oravanpyörässä. Olemme vaipumassa uupumuksen suppilossa yhä alemmas. Olemme luovuttamassa. Kukaan ei tule sanomaan, että hei, nyt teet tarpeeksi, älä tee enempää. Se ei kannata. Aivopöhnässä on hankala tehdä muutoksi

Tunnen ihmisen, joka uskoo koronan olevan huijausta. Valitettavasti hän on työssä, jossa uskomuksesta saattaa olla haittaa. Halusin ymmärtää, mistä on kyse. Eksyin youtubeen. Siellä nuori tyttö mustamaalasi Bill Gatesia, oli selvästi lukenut artikkeleita 5G-verkosta ja salaliittoteorioista. Kannusti kuulijoita olemaan ottamatta tulevaa koronavirusrokotetta. Kertoi rokotteessa olevan siruja, joiden kautta maailman kihot tulvat seuraamaan meitä kaikkialle. Videoiden alla oli paljon sydämiä ja kannustavia kommentteja. "Ihanaa, etten ole ajatusteni kanssa yksin." Salaliittoteorioita on mukava pyöritellä päässä. Suuret kriisit ja onnettomuudet voi olla ennakkoon suunniteltuja. Rikkaat ihmiset voivat olla pahantekijöitä hyväntekijöiksi naamioituneina. Koronavirus voi olla tahallaan levitetty.  Siinä kohtaa, kun ihminen postaa someen videon, jossa selvästi taka-ajatuksena on muovata ihmisten ajatusta ja käyttäytymistä tiettyyn suuntaan, salaliittoteoriat ovat iskostuneet lujasti usk

Yritän nauttia. En pysty. Huomaan, että joka hetki joku osa kehostani on jännityksessä. Usein se on nilkka, ranne, hartia tai sisäreisi. Aivan kuin en antaisi itseni olla täysin rentona. Joka hetki voi tapahtua mitä vain. Ärsyttää. Mitä nautinto on? Nauttiiko ihmiset usein? Milloin olen viimeksi nauttinut? Voin tuntea tyytyväisyyttä siellä täällä. Lyhyen, ohimenevän hetken; onnistuneen aamukahvin siemailu, helpotus ahdistuksen hellittäessä, ystävää halatessa, nousuhumalassa, nauraessa, viikonlopun alkaessa. Mutta sitä en muista, milloin olisin uppoutunut nautinnon vietäväksi. Jokaista hetkeäni varjostaa harmaa surun verho ja kihelmöivä pelko. Kokoajan alitajunnastani viestitään, ettei kaikki ole hyvin, tai ei tule kohta olemaan. Toisten seurassa nauttimisessa on omat haasteensa. Pelko ja suru saattavat hetkiksi väistyä, mutta tilanteita varjostaa häpeä. Saan itseni kiinni itsetarkkailusta: "Vaikutanko oudolta?", "Sanoinko liian häiritsevän vitsin?", "Lo

Olen lukenut Leahy Robert L:n kirjaa Älä huoli - Seitsemän askeleen ohjelma sinulle, jolle monet asiat aiheuttavat huolta , ja voin suositella tätä ihan joka ikiselle huolestuneille ja siitä kiinnostuneille. En ole päässyt aivan kirjan loppuunkaan vielä, mutta olen jo tässä vaiheessa saanut miljoona oivallusta. Oivallusten, pohdintojen ja itsetutkiskelun kautta olen löytänyt ahdistuneisuuttani ylläpitäviä noidankehiä. Näitä mielen viheliäisiä syy-seuraussuhteita, jotka kasvattavat ahdistuneisuuttani kierros kierrokselta. Alla esimerkki. Tilanne: Olen ongelmanratkaisun edessä. Torjun mieleen tulevat ratkaisuehdotukset, sillä ne ei eivät ole täydellisiä. Asiat junnaavat paikoillaan. Huolestun. --> Koska olen oppinut, etten pärjää voimakkaan ahdistukseni kanssa, alan kontrolloida sitä. Todellisuudessa tunteiden hallitseminen on mahdotonta, joten ahdistun lisää. --> Pidän itseni kiireisenä vältelläkseni epämiellyttäviä tunteita. Stressaannun. --> Stressaantuneena alan p

Epävarmuus on tämän päivän sana. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu; sulkeutuuko syksyllä koulut uudelleen, eristetäänkö Uusimaa. Miten käy Länsi-Pohjan alueen? Siellä melkein yhtä paha tilanne kuin HUS:n alueella. Maailmalla yli 470 000 kuollutta. Suomessa 324. Miten käy maailman ja Suomen talouden? Nyt jo huomaa, kun vasta 2-3 kuukautta takana korona-arkea ja eristystä, että ihmisillä alkaa hajota pää. Mitä kun/jos tätä kestää pari vuotta? Mitä vaikutuksia tällä kaikella on pidemmällä tähtäimellä? Suomessa epidemia varsin hyvällä mallilla, mutta miten koronakriisimaiden hätä tulee heijastumaan meidän arkeen? Miten suojelen läheisiäni virukselta? Eristänkö itsenikin? Ottaisinko rokotteen, jos se tulisi otettavaksi? Velvoitettaisiinko minut? Milloin pääsen halaamaan seuraavan kerran ystävääni? Äitiäni? Isääni? Milloin ei tarvitse miettiä sitä, mihin olen koskenut, miten aukaisen hanan kotiin tullessa ja olenko pessyt käsiäni tarpeeksi kauan? Milloin voin olla ihmist

Aloitin mielialalääkkeet uudestaan. Oloni on lääkkeen myötä helpottunut, mutta tunnen epäonnistuneeni. En kestänytkään elämää luomuna. Ensimmäisen kerran tutustuin mielialalääkkeisiin, kun hain neljä vuotta sitten itselleni apua terveysasemalta. Lääkäri suositteli minulle psykoterapiaan hakeutumista. Tiesimme matkan terapiatuolille kestävän vuoden, sain avukseni mielialalääkkeet. Otin lääkkeet vastaan ilolla, sillä olin erittäin ahdistunut. Mikä tahansa helpotus oli tervetullutta. Jännitti kertoa asiasta puolisolleni, mutta hän onneksi suhtautui lääkehoitoon myötämielisesti. Jännitti myös, miten psyykelääkeet vaikuttaisivat mieleeni. Luin tuoteselosteen. Naureskelin surkuhupaisesti. Ensimmäisillä viikoilla olo voisi olla levoton. Ahdistuneisuus ja masennus voi hetkellisesti pahentua. Itsemurha-ajatuksia voisi nousta pintaan. Keskittymiskyky ja ajoneuvon käyttö voisi heikentyä. Voisi tulla pahoinvointia, päänsärkyä, tukkoisuutta, ruokahaluttomuutta, seksuaalitoimintojen häiriöitä, n

Maailma on sekaisin. Näin tämän tilanteen tulevaksi jo alkuvuodesta. Muut ovat tulleet ahdistuksessa jäljessä. Suurin osa ihmisistä ottaa asiat hetki kerrallaan. Minä otan kymmenen askelta edempänä. Tällä kertaa ennakkohuoleni osoittautui todeksi. Olen löytänyt koronasta monia hyviä puolia; ilmasto puhdistuu, etätyö kehittyy, saa omaa aikaa, perheellisillä mahdollisuus viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, ihmiset pysähtyvät, keksivät luovia ratkaisuja, miettivät omaa arvomaailmaansa, tekevät enemmän yhteistyötä,... Mutta tilanne on myös ahdistava. Pelkään riskiryhmään kuuluvien läheisteni puolesta. Surettaa globaali paniikki ja ahdistuneisuus. Huolehdin sitä, että mitä sitten tapahtuu kun alkuhuuma koululaisilla kotiin jäämisestä laantuu? Eivät saa nähdä kavereita, tulee tylsää, alkaa masentaa ja ahdistaa? Entä yksinäiset ihmiset. Heillä ei ole mahdolllisuutta mennä nyt ryhmiin tapaamaan ihmisiä. Kuoleman portteja kolkuttelevat ikäihmiset eivät viimeisillä päivillään saa livenä ta

Minulla on ollut koko ikäni pelko, jota en ymmärrä. Se saattaa tulla milloin vain, ja haitata senhetkistä oloani. Se muistuttaa hieman paniikkia, mutta toistaiseksi en ole vielä saanut varsinaista paniikkikohtausta. Kun väkisin suuntaan ajatukseni pelon aikana toisaalle, se hiipuu hiljalleen noin 20 minuutissa. Asia jota pelkään on, että jokin asia menee rikki. Joo. Pienenä pelkäsin auton renkaiden pamahtavan, kun matkustimme mummolaan koko perheellä, auton ollessa täynnä tavaraa. Pelkäsin, että mummun kännykän kaijutin rupeaa särisemään, kun soittoääni soi niin lujalla. Laskeutuessamme lomakohteemme lentokentälle pelkäsin, että suhteessa koneeseen pienet renkaat paukahtavat. Lukioikäisenä pelkäsin, että koulun seinät murtuvat painavan oven rämähtäessä kiinni. Pelkäsin, että mökkimme laituri ei kestä koko perheemme painoa päiväkahvilla. Pelotti, että kaverin kirjahylly räsähtää painavien kirjojen vuoksi. Ihmisten käyttäessä piikkikorkokenkiä pelkäsin, että ohut korko napsahtaa poik

Nyt me suomalaiset ollaan uuden äärellä, kun koronavirusaalto lähestyy maatamme. Toiset ovat optimistisia ja luottavaisia asian suhteen; olemme täällä turvassa hyvien turvatoimien ja terveydenhuollon takia. Toiset vaikuttavat olevan pessimistisiä tai esipaniikissa; hamstraavat FFP3-hengityssuojaimia, käsidesiä ja ruokaa koteihinsa. Laskin, että jos kaikki suomalaiset sairastuisivat koronaan, noin 187 665 ihmistä kuolisi (laskien 3,4% kuolleisuudesta). Kuitenkin hallitus on varautunut siihen, että pahimmassa tapauksessa 35% suomalaista voisi sairastua. Tämä tarkoittaisi noin 1,932 miljoonaa sairastunutta, joista kuolisi 65 683. Jos omassa lähipiirissä on 150 sukulaista, 52,5 sairastuisi ja 1,785 (1-2 sukulaista) kuolisi, näin karkeasti laskettua. Tässä vaiheessa kun joku mainitsee, että hei, vuosittain "perusinfluenssaankin" kuolee satoja ihmisiä, niin huomautan, että kuolleisuusprosentti perusinfluenssalla on 0,09% (Terveyskirjaston mukaan influenssaan sairastuu noin 10%

Jos elämää pysähtyy miettimään, se on aika yksinkertaista. Eletään, tehdään asioita, ratkotaan ongelmia, ollaan toisten kanssa, vaihdetaan ajatuksia, kasvetaan, opitaan, syödään, juodaan, käydään vessassa, tyydytetään tarpeitamme, nukumme. Otetaan hetki kerrallaan vastaan se, mikä tulee - eletään ja tunnetaan. Jossain vaiheessa kuollaan. Kuitenkin meillä on aivot, jotka haastavat välillä meitä. Minun aivoni haastaa minua joka päivä yleistyneen ahdistuneisuushäiriön kanssa eläessäni. Olen mestari itsekritiikissä, ennakkoahdistelussa ja itseni pelottelussa. Mielikuvituksella ei ole rajoja kun miettii, mitä kaikkea voi sattua . Kun ajatukset muuttuvat totuuksiksi päässäni, ne muuttuvat huoliksi. Aiheutan tahattomasti ylimääräistä käsimystä itselleni. Joskus, vaikka kuinka yritän, en voi jättää itseäni rauhaan. On vaikea nauttia elämästä ja rauhoittua. Piinaavan ahdistuksen keskellä on vain elettävä ja siedettävä, yrittäen takoa itselle päähän, että tämä tunne menee joskus ohitse. Yrit

Näin unta viime viikolla, että riitelin puolisoni kanssa. Suutuksissani laitoin puolisoni kenttään ja väänsin hänen naamaansa niin, että sattui. Tuli karmea syyllisyys. Herätessäni unesta huokaisin ääneen helpotuksesta, ettei se ollutkaan totta. Jäin miettimään näkemääni. Onko minulla patoutunutta vihaa, joka puskee uniini? Olen ollut viime päivinä ärtynyt. Mieleeni on tulvinut muistot yläasteelta ja lukiosta, jolloin olin erittäin vihainen ihmisille, elämälle ja koko maailmalle. Yläasteella jaoimme ystäväni kanssa elämäntuskaamme, ja aloimme vihata kaikkea. Saimme vihasta paljon voimaa, ja tunsimme olevamme muiden yläpuolella. Ihmiset olivat typeriä ja pahoja. Itsekkäitä! Vihasimme koko ihmiskuntaa. Ajattelimme, että ihmiset ovat kaiken pahan alku ja juuri; saisivat kuolla kaikki pois. Ovat aiheuttaneet ilmastonmuutoksen. Haluavat tieten tahtoen lisätä elämään kurjuutta, vaikka elämä on hankalaa jo muutenkin. Synnyttävät tänne lapsia kärsimään. Jos minulla olisi silloin ollut mahdol

Olen luonteeltani hyvin sinnikäs ja määrätietoinen. En ole antanut elämän vastoinkäymisten ja kolhujen vaikuttaa siihen, miten pärjään elämässä. Kaikki on ollut aina ulkopuolisin silmin hyvin, vaikka mieleni sopukoissa on ollut sotatanner. Henkinen piiska on heilunut ja väsyttänyt minua. Sitä suuremmalla syyllä olen ruoskinut vain lujempaa ja sumut silmissä talsinut eteenpäin. Koska kaikki on ollut ulkoisesti vallan mainiosti, olen saanut itseänikin huijattua, ettei minulla ole hätää. Koska pärjään ja etenen elämässä kuten muutkin ikätoverini, kaikki on hyvin. Ihmettelin suunnattomasti opiskeluaikoinani, miksi minua paleltaa ja tärisyttää vuoden ympäri, miksi palaverissa alkaa yhtäkkiä oksettaa, miksi säikähtelen helpommin kuin muut, ja miksi olen sitä ahdistuneempi, mitä lähempänä valmistumiseni häämötti. Minullahan on kaikki hyvin! Viimeisimmässä työharjoittelupaikassa törmäsin yleiseen ahdistuneisuushäiriöön. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut siitä. Mitä enemmän tästä otin

Minulla on intohimonani (ja paheenani) ahmia elämäntaito-oppaita ja -kirjoja tehden oppimistani asioista muistiinpanoja, yhteenvetoja, analyysejä ja suunnitelmia. Joskus luin niitä stressiin asti, ja tällöin terapeuttini kehoitti olemaan lukematta niitä jokin aikaa. No, eihän sitä taukoa kauaa kestänyt, kunnes huomasin taas olevani yksi self-help kirja kädessäni. Kuitenkin tämä pieni tauko teki hyvää. Se auttoi ajattelemaan, että mikäli lukemani kirja ei palauta minua vaan pikemminkin kuormittaa, ehkä kirjan lukuun ei ole sisäistä paloa. Ehkä on syytä tauottaa tai jättää kirja kesken. Otin paineita kirjan opeista ja vaadin itseltäni liikaa tehdä kirjan harjoitteita täydellisesti. Kuilu ihanneminän ja todellisen minän välillä kasvoi. Itseni kehittäminen oli kai liikaa silloiselle elämäntilanteelleni uuden työn ja vasta aloitetun psykoterapiaprosessin kynnyksellä. Tauko pisti minut myös miettimään, ketä varten kirjoja oikein luin. Halutessani vastauksia kysymyksiini tartuin Anna-Lii