Ymmärryksestä

Kuumehöyryissäni sain päähäni ahdistuksen: olenkohan raskaana. Vatsassani tuntui muljahduksia ja munasarjoissani vihlauksia. Muistan ystäväni kertoneeni, että hänellä alkuraskaus tuntui vihlauksilta. Kuukautiseni eivät olleet ilmaantuneet pitkään aikaan. Lohdutin itseäni, että kiertonihan on ollut epäsäännöllinen vuosikausia. Toisaalta edellisten kuukautisteni alkamisesta on kulunut jo kaksi kuukautta. Kuitenkaan minulla ei ollut huonovointisuutta. Ei kaikilla sitä tulekaan. Minulla on tehokas ehkäisymenetelmä käytössä! Mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttinen!

Tällaista keskustelua kävin läpi mielessäni. Puoleen ja toiseen heittelivät ajatukseni siitä, olenko raskaana vai en. Tulin siihen johtotulemaan, että käydessämme puolisoni kanssa kaupassa ostaisin raskaustestin ja laittaisin ureani testiin. 

Alkoi mietityttää, ymmärtäisikö puolisoni huoleni. Ymmärtäisikö hän sitä, että haluan ostaa raskaustestin, vaikka kädessäni on ehkäisykapseli. Hyväksyisikö hän sen, että haluan olla varma siitä, etten ole raskaana, ja että voin rauhoittua vasta sitten, kun saan asiaan varmuuden. Huolehdin myös  etukäteen siitä, että seuraavan kerran terapiaan mennessäni "joutuisin" kertomaan terapeutilleni raskaushuolistani ja testin teosta. Hävettäisi. Ymmärtäisiköhän terapeuttinikaan minua? Mitä hän asiaan sanoisi? Riittäisikö ymmärrys?

Tämä pisti pohdituttamaan, miksiköhän ajattelen ja tunnen tällä tavoin. Onko kyse jostain lapsuusajan jutusta, koska huoleni puolisoni ja terapeuttini ymmärtämättömyydestä raskaushuoleeni oli kohtuuton? Eikö minua ymmärretty lapsena? Ts, enkö kokenut tulleeni ymmärretyksi? Muistan selkeitä muistoja: itkiessäni unettomana yönä ja valetaessani ympäri lapsuuden kotiamme en saanut osakseni lohdutusta. Minulle sanottiin turhautuneena, etten saisi itkeä ja että minun tulisi olla reipas iso tyttö. Lupaus elokuviin menemisestä rikottiin, vaikka sinne meno oli minulle aivan erityisen tärkeää. Masentuneena ja itsetuhoisena nuorena minulle asetettiin entistä tiukempia sääntöjä ja velvollisuuksia, ja uhkailtiin hoitoon joutumisella.

Aikuisena en halua kohdata enää ymmärtämättömyyttä. Tuntosarveni ovat pystyssä ennen kuin mitään ymmärtämättömyyttä on edes tapahtunut.

Sillä en halua kokea ymmärtämättömyyttä toisten taholta, teen kaikkeni, että minä ymmärtäisin mahdollisimman hyvin muita. Olen tutkiskellut itseäni, elämää ja ihmisiä. Olen ajanut itseni syvällisiin keskusteluihin muiden kanssa, ja hakeutunut alalle, jossa on tarkoitus syventyä asiakkaideni elämään perustavanlaatuisesti. Olen pyrkinyt rehellisyyteen ja etsinyt totuutta. Ymmärtää kaikkia ja kaikkea.

Ymmärrän nyt, että olen käyttänyt ymmärrystä selviytymiskeinona. Kuullessani huonoja uutisia tai katsoessa kovia dokkareita olen yliymmärtänyt. Olen halunnut ymmärtää aivan kaikkia, jopa raaimpia rikoksia tehneitä, jottei tarvitsisi tuntea niin suurta vihaa tai pelkoa. Laaja ymmärrys on hyödyllistä, mutta toisinaan se jarruttaa todellisten tunteiden hyväksymistä ja kokemista.

Vaikka olen yrittänyt ymmärtää aivan kaikkea, onko se edes mahdollista? Tarvitseeko kaikkea ymmärtää? Sitä yrittää hakea toiselta ihmiseltä sataprosenttista ymmärrystä ja hyväksyntää, vaikkei se ole mahdollistakaan.

Sanotaan, että on tärkeä ymmärtää itseään ja muita. Vaatii erittäin paljon kärsivällisyyttä, pysähtyneisyyttä ja avoimuutta, että voi päästä edes jokseenkin itsensä äärelle. Toisen ihmisen äärelle pääsemiseksi tarvitaan vielä tarkempia korvia, aukiolemista, hyväksymistä, halua ymmärtää sekä toisen ihmisen motivaatiota ja työpanosta. Mitä toinen jättää sanomatta, ei voi kuullakaan. Toisen ajatuksia ei voi lukea.

Jotkut ihmiset ymmärtävät paremmin toisiaan kuin toiset. Joistain ihmisistä kehkeytyy sielunkumppaneita, toiset ihmiset jäävät hyvänpäiväntutuiksi. Ihmisten välistä "kemiaa" on hankala selittää. Varmaan tietyn tyyppiset persoonallisuudenpiirteet toimivat keskenään, ja joskus myös tiettynä ajanjaksona tietyntyyppisen ihmisen kanssa on hyvä olla. Sielunkumppania kokee ymmärtävänsä paremmin kuin hyvänpäiväntuttua. Sielunkumppanille haluaa jakaa itsestään asioita, sekä olla avoimen vastaanottavainen hänen asioilleen. Jos sielunkummpani on jostain asiasta selvästi eri mieltä kuin itse, tahto ymmärtää toista on suurta. 

Toisinaan ymmärtäminen on ristiriitaista. Voi kokea ymmärtävänsä täysin, vaikka niitä kovia rikoksia tehneitä, mutta ei sitten itseä ollenkaan. Voi olla samaan aikaan hyvin rauhaa rakastava ja empaattinen, mutta silti niin armoton ja tuomitseva. Jos haluaa ymmärtää täysin muita, miksi ei samalla periaatteella haluaisi ymmärtää myös itseä? Ihminenhän sitä itsekin on siinä missä muutkin. Miksi itse olisi mitenkään muiden ylä- tai alapuolella, ja ansaitsisi erilaista kohtelua?

Joskus joutuu huomaamaan, että on luuullut ymmärtäneen jotakin, mutta tieto osoittautuukin vääräksi. Ei voi siis tietää, onko oivalluksen saaneena vähemmän vai enemmän väärässä.

Aina tuntuu löytyvän jotain uutta itsestä ja maailmasta. Ei tarvitse ymmärtää kokonaan kaikkea. Itsensä ja toisten kanssa voi olla, vaikkei kaikkea ymmärrä. Kun kokee oppineensa tai ymmärtäneensä enemmän itsestään, oppii jotain toisista ja maailmasta, ja toisinpäin. Tämä taitaa olla yksi uteliaisuutta ylläpitävä ja elämää eteenpäinvievä voima. Yksi syy nousta ylös sängystä.