Ymmärryksestä

Kuumehöyryissäni sain päähäni ahdistuksen aiheen: olenkohan raskaana. Vatsassani tuntui  muljahduksia ja munasarjoissani vihlauksia. Ystäväni kertoi, että hänellä alkuraskaus on tuntunut vihlauksilta. Kuukautiseni eivät ole ilmaantuneet pitkään aikaan. Lohdutin itseäni, että kiertoni on ollut epäsäännöllinen vuosikausia. Toisaalta kuukautisteni alkamisesta on kulunut jo kaksi kuukautta. Mieleeni tuli, ettei minulla ole kuitenkaan ollut ollenkaan huonovointisuutta. Toisaalta eihän kaikilla sitä tulekaan. Minulla on kuitenkin tehokas ehkäisymenetelmä käytössä! Toisaalta mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttinen!!

Tällaista ahdistelua kävin päässäni läpi. Puoleen ja toiseen heittelivät ajatukseni siitä, olenko raskaana vai en. Tulin siihen johtotulemaan, että käydessämme puolisoni kanssa kaupassa huomenna, ostaisin raskaustestin ja laittaisin ureani testiin. 

Minua alkoi mietityttämään, ymmärtäisikö puolisoni huoleni. Ymmärtäisikö hän sitä, että haluan ostaa raskaustestin, vaikka kädessäni on ehkäisykapseli. Hyväksyisikö hän sen, että haluan olla varma siitä, etten ole raskaana, ja että voin rauhoittua vasta sitten, kun saan asiaan varmistuksen. Toiseksi huolehdin jo etukäteen siitä, että torstaina terapiaan mennessäni "joutuisin" kertomaan terapeutilleni raskaushuolistani ja testin teosta. Hävettäisi. Ymmärtäisiköhän terapeuttini minua? Mitä hän asiaan sanoisi? Riittäisikö terapeuttinen lempeys tähän asiaan?

Tämä pisti pohdituttamaan, miksiköhän ajattelen ja tunnen tällä tavoin. Onkohan tässä kyse jostain lapsuusajan jutusta, koska huoleni puolisoni ja terapeuttini ymmärtämättömyydestä raskaushuoleeni oli kohtuuton. Onko minua ymmärretty lapsena? Olenko kokenut tulleeni ymmärretyksi? Muistan muutamia selkeitä muistoja, joissa on tullut ilmi, ettei minua ole ymmärretty. Itkiessäni unettomana yönä ja valetaessani ympäri lapsuuden kotiamme en saanut osakseni lohdutusta. Minulle on myös sanottu, etten saisi itkeä. Lupaus elokuviin menemisestä rikottiin, vaikka sinne meno oli minulle aivan erityisen tärkeää. Masentuneena ja itsetuhoisena nuorena minulle asetettiin entistä tiukempia sääntöjä ja velvollisuuksia.

Ehkä en halua enää kohdata ymmärtämättömyyttä. Ehkä siksi minulla on hälytysvalmiudet päällä jo etukäteen, ennen kuin mitään ymmärtämättömyyttä on edes tapahtunut. Ikään kuin pystyisin valmistautumaan sen kohtaamiseen. 

Mutta voiko ketään ymmärtää täysin? Ymmärränkö minä?

Minulla on ollut tarve ymmärtää ympäröivää maailmaa, minua ja muita. Olen tutkiskellut elämää ja itseäni. Olen halunnut ajautua syvällisiin keskusteluihin muiden kanssa. Olen hakeutunut alalle, jossa on tarkoitus syventyä muiden asioihin perustavanlaatuisesti. Olen pyrkinyt rehellisyyteen, ja se onkin yksi tärkeä arvoni. Mutta voiko toista ymmärtää täysin, vaikka haluaisikin? Tarvitseeko sitä? Miksi sitä haluaa hakea toiselta ihmiseltä sataprosenttista ymmärrystä ja hyväksyntää, vaikkei ole varma siitä, onko se edes mahdollista? Voiko itseäänkään ymmärtää aina? Älykkäimmätkään neuropsykologit ja tutkijat eivät ole pystyneet vielä selittämään, mitä ajatukset ovat tai miksi ihminen nukkuu, niin miten mekään voisimme täysin ymmärtää koko psyykettä? Saatika toisen. 

Sanotaan aina, että on tärkeä ymmärtää itseään ja muita. Tämä ei ole mahdollista aina toteuttaa, sillä olemme hyvin erikoisia. Vaatii erittäin paljon kärsivällisyyttä ja pysähtymistä, jotta pääsee omien ajatuskuvioiden syövereihin. Toisen ajatuskuvioiden syövereihin pääsemiseksi tarvitaan näiden lisäksi ainakin myös tarkkoja korvia, auki olemista, hyväksymistä, halua ymmärtää sekä myös toisen ihmisen työpanosta. Mitä toinen jättää sanomatta, ei voi oikein kuulakaan. Toisen ajatuksia ei voi lukea, vaikka sitä meistä jokainen välillä yrittääkin, kun yrittää ottaa toisesta selvän ja ymmärtää. 

Jotkut ihmiset ymmärtävät paremmin toisiaan kuin toiset. Joistain ihmisistä kehkeytyy sielunkumppaneita, toiset ihmiset jäävät vain hyvänpäiväntutuiksi. Ihmisten välistä "kemiaa" ei voida oikein selittää. Varmaan tietyn tyyppiset persoonallisuudenpiirteet toimivat keskenään, ja joskus myös tiettynä ajanjaksona jonkun ihmisen kanssa on hyvä olla. Sielunkumppania kokee ymmärtävänsä paremmin kuin hyvänpäiväntuttua. Sielunkumppanin kanssa on hyvä olla, haluaa jakaa itsestään asioita, sekä olla avoimen vastaanottavainen hänen asioilleen. Jos sielunkummpani on jostain asiasta selvästi eri mieltä kuin itse, vaatii enemmän panostusta hyväksymiseen ja ymmärtämiseen eriävää mielipidettä kohtaan. Sen kuitenkin on sielunkumppanin kanssa valmis tekemään, vaikka se enemmän energiaa veisikin. Tahto ymmärtää on silloin suurta.

Selviytymiskeinonanikin olen käyttänyt toisinaan ymmärrystä. Kuullessani huonoja uutisia esimerkiksi joukkomurhista tai raiskauksista, olen jonkinlaisena defenssinäni käyttänyt yliymmärrystä. Olen halunnut ymmärtää aivan kaikkia, jottei tarvitsisi tuntea vihaa tai pelkoa niin paljon. Usein tämä on hyödyllinen suojamekanismi, mutta toisinaan se jarruttaa todellisten tunteiden hyväksymistä ja kokemista. 

Toisinaan ymmärtäminen on ristiriitaista. Voi kokea ymmärtävänsä täysin muita, vaikka niitä raiskaajia ja joukkomurhan tehneitäkin, mutta ei sitten itseä ollenkaan. Voi olla samaan aikaan hyvin rauhaa rakastava ja empaattinen, mutta silti niin armoton ja tuomitseva itseä kohtaan. Jos haluaa ymmärtää täysin muita, miksi ei samalla periaatteella haluaisi ymmärtää myös itseä? Sitä voi harhauttaa itsensä ajattelemaan, että on kovinkin hyvä ihmistuntija ja -hyväksyjä, mutta kuitenkin käyttäytyä itseä kohtaan hyvin kurinomaisesti. Ihminenhän sitä itsekin on siinä missä muutkin. Miksi itse olisi mitenkään muiden ylä- tai alapuolella, ja ansaitsisi erilaista kohtelua kuin muut?

Täytyykö tässä todeta, ettei kukaan ymmärrä ketään täysin, ei edes itseä? Aina tuntuu löytyvän jotain uutta itsestä, miltei jokaisena päivänä. Nämä on hyviä pysähtymisen hetkiä myös senkin kannalta, että voisi hyväksyä itsensä ymmärtämättömänä yksilönä. Kaikesta ei tarvitse tietää kaikkea; ei myöskään itsestä tai toisista. Kuitenkin itsensä ja toisten kanssa voi olla, ja haluta oppia lisää. Koko ajan on vähemmän väärässä. Ja joskus voi käydä niinkin, että luulee oppivansa jotain, mikä osoittautuukin vääräksi tiedoksi myöhemmässä vaiheessa. Ei voi siis edes tietää, onko uuden oppiessa vähemmän vai vahvemmin väärässä. Ehkä halu ymmärtää itseä ja toisia on se juttu, josta on hyvä pitää kiinni. Se on vienyt ainakin minua eteenpäin. Kun oppii ymmärtämään itseä, oppii myös jotain muista, ja toisinpäin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä ihmeen ilo?

Toivo lapsettomuudesta