Missä rakkaus?

Olen miettinyt viime aikoina, missä on rakkaus. Kuinka paljon ihmiset pystyvät nyky-yhteiskunnassamme rakastamaan? On spekuloitu, että vain meillä ihmisillä olisi kyky rakastaa. Mutta onko meilläkään? Missä näet rakkautta? Mitä rakkaus on?

Jos ihminen on liian peloissaan, hänen energiansa suuntautuu selviytymiseen. Traumat ja kivut hankaloittavat itsensä ja muiden kohtaamista. Etsimme ensisijaisesti turvaa ja tasapainoa. Sen jälkeen tulee rakastaminen. Kuinka turvassa tällä hetkellä olemme?

Peloissamme käytämme aggressiota ja defenssejä. Olemme puolustuskannalla, asetamme toisten eteen muureja suojellaksemme itseämme. Rakkauteen tarvitaan joustavuutta, rauhoittumista, hyväksymistä, epätäydellisyyden sietämistä, myötätuntoa, kunnioitusta, luottamista, kohtaamisen taitoja, rohkeutta, valintaa ja kykyä palata aina uudelleen ja uudelleen turvan tilaan. Rakkaus on vaikea laji. Kuka osaa?

Vaaditaanko ihmiseltä mahdottomia?

Jokaisella olisi vastuu huolehtia itsestä ja toisista. Mutta mitä sitten, kun liian moni meistä on liian kipeä, liian väsynyt ja solmussa? Kuka huolehtii ja kenestä? Ketä sinä rakastat? Kuka rakastaa sinua? Mistä tiedät?

Emme halua joutua eristetyksi laumastamme. Emme myöskään halua kokea vapaudenriistoa. Nämä on syvimpiä pelkojamme. Onko rakkaus ydinpelkojemme tuotos, yksi selviytymisen muoto?

Lapselle opetetaan rakkauden taitoja. Alkukantaisemmat aivojen osat hallitsevat elämämme ensimetrit ja -kilometrit. Onko rakkaus opittua? Entä kuuluuko rakkaus kaikille? Voiko psykopaatti rakastaa? Miten narsisti selittää rakkauden? Rakastaako Putin? 

Onko olemassa pyyteettömyyttä tai pyyteetöntä rakkautta? Jos auttaa toista, saa myös itselle. Jos hyväntekeväisyydestä saisi pelkkää mielipahaa, ei sitä kukaan tekisi. Aina saa itselle, kun tuottaa hyvää muille. Tulee vahingossa pyytäneeksi vaikkei ulkoisesti mitään vaadikaan.

Onko rakkaus uskon asia?

Illanistujaisista kotiin lähtiessäni minua alkoi jututtaa neljä kuukautta Suomessa asunut henkilö. Päätimme istahtaa ja polttaa tupakit. Jutustelimme hänen fiiliksistään, kun illat kylmenevät ja ihmiset ovat etäisiä. Halasimme, hän tirautti pari kyyneltä ja sanoi olevani kiltti. Hyvästelimme ja lähdin polkemaan kotiin. Huomasin, että henkilö oli lähtenyt seuraamaan minua. Kun hän huomasi minun huomanneeni tämän (lymyten puskassa), lähti hän omille teilleen. Henkilön motiivit jäivät epäselväksi, mutta minulla jäi paha mieli. Missä rakkaus?

Rakkaus on pelottavaa. Mitä enemmän heittäytyy rakkauteen, sitä enemmän joutuu kohtaamaan syvällä olevat sisäiset ristiriidat. Kuinka pitkälle sinä olet valmis rakastamaan? Annatko olla itsesi ja toisten juuri sellaisia kuin ovat, ilman valikointia ja utopiaa? 

Jos yksilöt ajattelevat olevansa kaikkeus yksinään, ja jos rakastaa vain itseä luullen sen riittävän, on menty kehityksessä mielestäni pahasti pieleen. Koostumme kaikki samasta materiaalista ja vaikutamme toinen toisiimme, olemme yhtä. Olemme olleet ja olemme edelleen. Mutta nyt olemme erkaantuneita. Yhteyden saavuttaminen on hankalaa. Meitä on täällä paljon, aika ei riitä kaikkeen tärkeään, pysähtyminen on vaikeutunut. Myötätuntoisia ajatuksia on somet ja kaikki täynnä, missä ovat hyvät teot? Se todellinen myötätunto.

Stressaantuneena ei kukaan jaksa olla aidon kiinnostunut toisen oikeista kuulumisista, kun on keskityttävä omaan selviytymiseen. Se ei edistä pitkällä tähtäimellä paljon ketään, että yksilö omassa ylhäisyydessään voi hyvin. Olisi kiinnostuttava todellisen Minän eli meidän kaikkien olevaisten selviytymisestä ja myöhemmin hyvinvoinnista, jos niin pitkälle päästäisiin. Täällä me vaan tapetaan toinen toisiamme ja yritämme päästä toistemme yläpuolelle. Plus päästä helpolla.

Maailma, jossa haluaisin olla on varsin erilainen verrattuna siihen, millaisessa maailmassa tällä hetkellä olen. Surettaa, ärsyttää, ahdistaa, pelottaa. Miksi elämän täytyy olla tällaista? Miksei pehmeät arvot ja rauha ole itsestään selviä asioita, miksi niistä täytyy vain haaveilla?

Jokainen täällä haluaisi olla turvassa. Tämän hetken turvallisuustilanne on aika kehno, vai onko joku eri mieltä? Yhden ihmisen sairas kehomieli päättää aloittaa sodan, eikä kellään ole keinoja pysäyttää sitä. Miten puolustautua? Jossitellaan ja hyssytellään. Kuvitellaan kaikenlaista. Työnnetään epämukavat asiat pois mielestä. Toiset pystyvät paremmin kääntämään ajatukset toisaalle, kun maailmalla riehutaan. Joihinkin tarttuu ja sattuu enemmän toisten kärsimys, jää mieleen pyörimään.

Ihmiset ovat niin solmussa, että meitä on helppo vihata. Helppo keksiä aiheita paskanjauhantaan. Päässäni valitsee ajatus, että ihmiset ovat perseestä ja sitä kautta koko maailma.

Täällä on helppo masentua.

Millaiset aivot ovat heillä, jotka eivät ole koskaan masentuneet? Minä olen aika vaativa, ja tarvitsisin maailmanrauhan masennuslääkkeeksi. Riittävän oikeudenmukaisuuden. Yhteyden. Rakkauden.

Voiko sanoa rakastavansa, ellei rakasta elämää tai ihmisyyttä?