Ilmastomasennus

Tieto siitä, että pitäisi välittömästi tehdä radikaaleja, globaaleja muutoksia, jotta voitaisiin hillitä ilmaston lämpenemistä niin, ettei se nouse kahta celsiusastetta, aiheuttaa minulle ilmastomasennusta. Koskaan ei ole puhuttu ilmastosta näin paljon kuin nykyään. Hairahtuu joskus tässä kuplassa miettimään, että maapallo pelastuu, koska ilmastotalkoot ovat käynnissä! Maailman varat hupenevat kuitenkin tänä päivänä loppuun taas nopeammin kuin viime vuonna. Olemme kuin valtava laiva, joka lipuu kohti edessä näkyvää karia, nopeasti ja varmasti.

Muutokset ovat hitaita prosesseja, eikä meillä ole aikaa hitaisiin prosesseihin.

Jos jotain on tehty kauan aikaa tietyllä tavalla, on hankala muuttaa tapoja loppuelämäksi; aloittaminen on vaikeaa, alkuinnostuksen lopahtamisen jälkeiseen uusiin tapoihin totuttelu vaatii jo enemmän tahdonvoimaa, lipsahdukset. Täytyy olla voimakas sisäinen syvämotivaatio, jotta pystyy tekemään elämänmittaisia muutoksia. Mistä sellainen löytyy ilmastoasioita kohtaan?

Motivaatiota ilmastotalkoihin ryhtymiseen saattaa hidastaa ajatus, ettei yksilö voi tehdä paljoakaan suuryritysten ja valtioiden ilmastovastaisten päätösten rinnalla. Jarruna voi toimia myös tietämättömyys. Jos et esimerkiksi kiinalaisena pysty käyttämään googlea, eikä maan hallitus ole kiinnostunut edistämään ilmaston hyvinvointia, et ehkä ole ajanhermoilla ilmastoasioissa. On myös saattanut tahattomasti tehdä hallaa ilmastolle. On esimerkiksi tankannut autoonsa Nesteen biohajoavaa bensaa tietämättä, että on tullut pumpanneeksi autoon tavaraa, joka on tuhonnut sademetsiä (tuotteessa on palmuöljyä). Monissa vegaanisissa tuotteissakin on käytetty palmuöljyä, joten miten voi tehdä oikein? On viherpesua, valehtelua, kertomatta jättämisiä, sensuuria. Teemme vain parhaamme ja kumarramme sille puolen, minne emme ainakaan halua pyllistää.

Jarruna voi toimia myös uskomukset; uskomus, että Jeesus tulee ja pelastaa, kaikella on tarkoitus ja niin edelleen. Jos kaikella on tarkoitus, ilmastomuutoksellakin on tarkoitus. Herran haltuun ja näin! Joten eihän sitä sitten tarvitse itse persaustaan liikauttaa koko asian tiimoilta! Jarruja on niin paljon, että en kaikkea tähän tekstiin jaksa mahduttaa. Mainitsenpa vielä yhden suurimmista jarruista; raha. Sanoisinko, että tämä maapallon / ihmisten pelastaminen on pitkässä kuusessa, kun raha on se mikä ratkaisee.

Oltiinpa me kuinka muutoshalukkaita tahansa, isojen, maailmanlaajuisten ongelmien edessä emme voi välttyä muutosvastarinnalta ja vastakkainasettelulta. Ilmastokysymysten edessä emme tulevaisuudessa tule kaikki olemaan yhtä mieltä siitä, miten kuuluisi toimia. Suomessakaan, missä ollaan melko edistyksellisiä ilmastoasioissa, ei edelleenkään olla samaa mieltä ilmastokysymysten vastauksista. Koko maapalloa koskettavissa kysymysissä tarvitsisimme yhteneväsitä, maailmanlaajuista politiikkaa ja päätöksiä, tavoitteita ja päämääriä. Vielä nykypäivänäkään ei globaalia politiikkaa ole mailla eikä halmeilla (itseasiassa nationalismi nostattaa Euroopassakin yhä enenevissä määrin päätään). Miten voimme olettaa sellaisen tulevan lähitulevaisuudessa todeksi? Meillä on kuluvana vuonna suurten valtioiden päättäjiä, jotka kieltävät ilmastomuutoksen olemassaolon. Jos tämä on lähtökohta, mitä saamme aikaan vuoteen 2025 mennessä? Jotta maailma voisi yhdistyä, pitäisi tulla koko maapalloa äkillisesti uhkaava vaara. Ilmastonmuutos ei ole tällä hetkellä vielä tarpeeksi uhkaava.

On vain ennustuskäyriä ja ajatuksia, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ilmaston lämpenemisen myötä. Vielä suuria, elämää haittaavia muutoksia ei ole. Ilmaston oireilu on rajoittunut lähinnä eläinten katoamiseen, ei vielä ihmisten. Kun ihmisten tuho ei siinnä oman elämän aikana, miten motivoitua ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön? Siinä vaiheessa, kun ilmastonmuutos vaikuttaa olennaisesti arkeen haittaavasti, työhön ryhtyminen on myöhäistä.

Evoluutio on muokannut meistä sisäsiittoisia. Ja oma itse, perhe ja suku ovat tärkeimmät. Oma harrastusporukka tai uskonnollinen lahko. Oma maa, kansallisuus. EU kiinnostaa, sillä se vaikuttaa omaan maahan. Ryhdytään yhteistyöhön, kun nähdään sen hyödyttävän meitä. Ugandassa tapahtuvat lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset unohtuvat nopeasti, mutta Suomen vastaavat tapaukset muistetaan pitkään. Mitä lähemmäs uutiset omalle kohdalle tulevat, sen merkityksellisimpiä ne ovat. Koska jokainen meistä tuijottaa omaa napaansa suoraan tai toisen navan kautta, miten maapallo voidaan pelastaa?

Jos nyt elämme sopusointuisinta aikaa ihmiskunnan historiassa, en usko, että tämä onni kauaa kestää. Kun ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ilmastopakolaisuutta, mitä rauhalle käy? Otammeko lämmöllä vastaan ilmastopakolaisia, kun emme halua nytkään auttaa hädässä olevia? Myöntyykö pakolaiset kohtaloonsa jäädä ilman asuinsijaa? Tuskimpa. Itse ainakin kapinoisin ja raivaisin tieni jonnekin soppeen.

Mitä se sitten vaatisi, että raskas laivamme kääntyisi ympäri ennen kariin iskeytymistä? Likinäköisyytemme vuoksi tarvitsemme globaalin huolen maapalloa uhkaavasta nopeasta vaarasta. Tarvitsemme ilmastodiktaattorin, joka karismallaan ja viisaudellaan saa suurimman osan ihmisistä muuttamaan arvonsa yhteisen hyvän puolelle. Hallitsijan, joka löytää keinon muuttaa rahaliikenteen ilmastoystävälliseksi, ottaa rahan saastuttamisesta, säätää koko maapallon energiatuotannon päästöttömämmäksi ja asettaa kahden lapsen politiikan. Eriäviin mielipiteisiin ei ole aikaa.

On hyvä kokea ilmastoahdista. Silloin on vielä toivoa ja energiaa taistella ilmaston hyvinvoinnin puolesta.

Jos taas olotila on enemmänkin ilmastomasennus, toivoa ei ole. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on hävitty. Ei jaksa kamppailla kaikella kapasiteetilla ja potentiaalilla. Koetaan, ettei millään teolla ei ole mitään merkitystä, koska kaikki tulee lopulta tuhoutumaan. Peli on hävitty. Laiva osuu karille.

Minä kuulun enemmän ilmastomasentuneiden porukkaan. Kummalla puolen sinä olet?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä ihmeen ilo?

Toivo lapsettomuudesta

Ymmärryksestä