Ajatusten kontrolloiminen

Olen pitkään elänyt siinä uskossa, että tunteet ovat ne, joita pelkään eniten. Taidankin olla juossut karkuun lujempaa ajatuksiani. Olen ollut melkoisella karkumatkalla. Ajatuksia tulee päivässä 50 000 - 80 000 kappaletta. Pidän pienen hiljaisen hetken kaikelle sille energialle ja ajalle, jonka olen menettänyt pakoni takia.

Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään omia ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni:
1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan.
2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi.
3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, ja tuntuu ahdistavalta.
4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä.
5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon.
6. Jos jostakin asiasta haluaa eroon, sen loogisesti siirtää pois. Jos se tulee uudelleen esiin vanhempana, sen siirtää pois lujemmin.
7. Koska ahdistavien ajatusten siirtäminen mielestä pois on helpottanut aina edes hetkellisesti, on tullut oppimiskokemus, että tämä keino auttaa minua, joten meno jatkuu samanlaisena.
8. Inhottavien ajatusten siirtämisestä pois (=ajatusten kontrolloimisesta) on tullut miltei automaatio, jota ei välttämättä edes huomaa.
9. Koska ajatuksia tulee mieleen jatkuvalla syötöllä, aivot joutuvat käyttämään valtavasti energiaa  ajatusten kontrolloimiseen.
10. Kaikesta tästä tulee lisää stressiä ja ahdistusta.
11. Lisästressin ja ahdistuksen takia pyrit jälleen, käyttäen vanhaa metodia apunasi, kontrolloimaan ajatuksiani niin, etteivät ne piinaisi sinua.
12. Vauhtii kiihtyy aina vain vauhdikkaammaksi noidankehässä.
13. Stressi kasvaa edelleen.
14. Väsyneenä mieleen tulee entistä herkemmin uhkakuvia ja huolia, joita vastaan on työläämpi taistella.
15. Vaikka olisikin kuullut parempia selviytymiskeinoja ahdistavien ajatusten ja epämukavien tunteiden säätelemiseksi, stressaantuneena helposti ajautuu käyttämään tutumpia säätelykeinoja olonsa parantamiseksi.
16. Tilanne ei missään välissä helpotu, vaan tuottaa alati kasaantuvaa stressiä.

Jonkin pitkään jumputtaneen huoliajatuksen jälkeen sitä joku päivä havahtuu, että hei! Huoliajatus on väistynyt! Uskomatonta, halleluuja! Ahdistus on poissa! Olen vapaa! Nämä on aivan mahtavia hetkiä, ja niistä ei voi olla kuin kiitollinen. Nautinto kestää hetken, kunnes sitä jonkin ajan kuluttua alkaa pelätä, milloin seuraava musertava huoliajatus noidankehineen iskee päälle. Ja tässä kohtaa pakomatkani taas alkaa.

Ahdistus on usein menneisyyteen liittyvää murehdintaa tai tulevaisuuteen liittyvää pelkoa. Usein vastalääkkeenä suositellaan läsnäoloharjoituksia, jossa ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia havainnoidaan hyväksyvästi. Meditoidessani olen huomannut, kuinka yllättävän vaikeaa tällainen on. Minulla on vuosikausien kokemus ajatusten kontrolloimisesta, torjumisesta ja syrjään laittamisesta, enkä aina edes huomaakaan, kun sitä tekee. Joskus saattaa käydä niinkin, että automaationomainen kontrolloiminen on päässyt tapahtumaan, vaikka kuinka on yrittänyt meditaation aikana kiinnittää siihen huomiota. On kuin opettelisi ajamaan polkupyörällä väärin päin. Nykyhetkeen keskittyminen ilman, että yrittää muuttaa mitään on arvelukseni mukaan tuntunut aivoissani luonnonvastaiselta. Kukapa haluaisi antautua kouristavan ahdistuksen valtaan? Ei ainakaan se, joka haluaa pysyä hengissä.

On erittäin turhauttavaa humpsahtaa ahdistuksen valtaan, vaikka on tutustunut kaikenmoisiin tunteiden säätely- ja hallintakeinoihin, ja ahminut tietoa ahdistuksen synty- ja pahenemismekanismeista. Tietous ei välttämättä helpota tai vähennä ahdistusta.

Pyrin ennaltaehkäisemään ahdistuksia ja lohduttamaan itseäni epämiellyttävän tunteen aikana parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus on kuitenkin niin ahdistavien ajatusten ja tunteiden vallassa, ettei koe pystyvänsä tehdä niille mitään. Joskus omasta ahdistuksen aiheesta ei pääse jyvälle. Epämääräinen ahdistus on usein kaikista tuskallisinta. Silloin on vain hyväksyttävä se tosiasia, että epämiellyttävä, miltei sietämätön tunne inhottavine ajatuksineen ovat tällä hetkellä totta, ja ne lähtevät jossain vaiheessa pois omia aikojaan. Ne ovat kuin kutsumaton vieras, jonka haluaisit lähtevän, eikä vieras tajua vihjailujasi, vaan jää luoksesi päiviksi. Sitä on vain viruttava.

Joskus olen ajatellut, että olen riippuvainen omista huoliajatuksista. Ahdistuneisuus on niin tuttua, että se on joskus jopa turvallinen tunne. Toisaalta mietin, onko huoliajatteluni pakonomaista, sillä siitä on niin vaikea päästä eroon.

Niin inhottavaa kuin se onkaan, tunteet on vain elettävä silloin kun ne tulevat. Jos niitä alkaa pakoilemaan, ne voimistuvat. Ajatusten ja tunteiden karkuun juokseminen on itselle karhunpalvelus. Tunteita voi säädellä, mutta ajatusten kontrollointi on pitkällä tähtäimellä sula mahdottomuus. Ahdistuksen hetkellä ahdistusta ei voi poistaa, mutta omaan kokemusmaailmaan voi tuoda uudenlaisia kokemuksia, jotka voivat vähän lohduttaa tuskaa. Elämään kuuluu aina myös sietämättömältä tuntuvia hetkiä, eikä niitä voi välttää. Se on vain elämää. Kaikki niitä kokee, ja se on normaalia.

Hip hei ja kohti seuraavaa ahdistusta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä ihmeen ilo?

Toivo lapsettomuudesta

Ymmärryksestä