Ajatusten kontrolloiminen
Olen pitkään elänyt siinä uskossa, että tunteet ovat ne, joita pelkään eniten. Huomaankin juosseeni lujempaa karkuun ajatuksiani. Olen ollut melkoisella karkumatkalla. Ajatuksia tulee päivässä 50 000 - 80 000 kappaletta. Pidän pienen hiljaisen hetken kaikelle sille energialle ja ajalle, jonka olen tuhlannut.
Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni:
1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan.
2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi.
3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, mikä tuntuu ahdistavalta.
4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä.
5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon.
6. Kun jostakin asiasta haluaa eroon, sitä yrittää siirtää pois. Kun se tulee vanhempana takaisin, sitä yrittää siirtää pois voimakkaammin.
7. Koska ahdistavien ajatusten siirtäminen mielestä pois on helpottanut hetkellisesti, on tullut oppimiskokemus, että tämä keino auttaa - meno jatkuu samanlaisena.
8. Inhottavien ajatusten siirtämisestä pois (=ajatusten kontrolloimisesta) on tullut automaatio, jota ei edes huomaa tekevänsä.
9. Koska ajatuksia tulee mieleen jatkuvalla syötöllä, aivot joutuvat käyttämään valtavasti energiaa ajatusten kontrolloimiseen.
10. Kaikesta tästä tulee lisää stressiä ja ahdistusta.
11. Lisästressin ja ahdistuksen takia pyrkii jälleen, käyttäen vanhaa metodia apuna, kontrolloimaan ahdistavia ajatuksia niin, etteivät ne piinaisi.
12. Vauhtii kiihtyy aina vain vauhdikkaammaksi tässä noidankehässä.
13. Stressi kasvaa edelleen.
14. Väsyneenä mieleen tulee entistä herkemmin uhkakuvia ja huolia, joita vastaan on työläämpi taistella. Stressaantuneena käyttää entistä herkemmin vanhoja hyödyttömiä metodeja hyväkseen, vaikka tiedostaisikin ajatusten kontrolloimisen vain pahentavan tilannetta.
15. Tilanne ei ratkea ja noidankehä jatkaa pyörimistään.
Jonkin pitkään jumputtaneen huoliajatuksen jälkeen sitä joku päivä havahtuu, että hei! Huoliajatus on väistynyt! Uskomatonta, halleluuja! Ahdistus on poissa, olen vapaa! Nämä on aivan mahtavia hetkiä, ja niistä ei voi olla kuin kiitollinen. Nautinto kestää hetken, kunnes sitä jonkin ajan kuluttua alkaa pelätä, milloin seuraava musertava huoliajatus noidankehineen iskee päälle. Ja tässä kohtaa pakomatkani taas alkaa.
Ahdistus on menneisyyteen liittyvää murehdintaa tai tulevaisuuteen liittyvää pelkoa. Vastalääkkeenä suositellaan läsnäoloharjoituksia, jossa ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia havainnoidaan hyväksyvästi. Meditoidessani olen huomannut, kuinka vaikeaa se on. Minulla on vuosikausien kokemus ajatusten kontrolloimisesta, torjumisesta ja syrjään laittamisesta. Saattaa käydä niinkin, että automaationomainen kontrolloiminen pääsee tapahtumaan, vaikka siihen on nimenomaan meditaation aikana yrittänyt kiinnittää huomiota. Kuin opettelisi ajamaan polkupyörällä väärin päin. Nykyhetkeen keskittyminen ilman että yrittää muuttaa mitään, tuntuu aivoistani luonnonvastaiselta. Kukapa haluaisi antautua kouristavan ahdistuksen valtaan?
On turhauttavaa humpsahtaa ahdistuksen valtaan, vaikka on tutustunut kaikenmoisiin tunteiden säätely- ja hallintakeinoihin, ja ahminut tietoa ahdistuksen synty- ja pahenemismekanismeista. Tieto ei välttämättä helpota tai vähennä ahdistusta.
Pyrin ennaltaehkäisemään ahdistuksia ja lohduttamaan itseäni epämiellyttävän tunteen aikana parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus on kuitenkin niin ahdistavien ajatusten ja tunteiden vallassa, ettei koe pystyvänsä tehdä niille mitään. Joskus omasta ahdistuksen aiheesta ei pääse edes jyvälle. Epämääräinen ahdistus on usein kaikista tuskallisinta. Silloin on vain hyväksyttävä se tosiasia, että epämiellyttävä, miltei sietämätön tunne inhottavine ajatuksineen ovat tällä hetkellä totta, ja ne lähtevät jossain vaiheessa pois omia aikojaan. Ne ovat kuin kutsumattomia vieraita, joiden haluaisi lähtevän pois, mutta vieraat eivät tajua vihjailujasi, ja jäävät luoksesi päiviksi. Silloin on vain viruttava.
Olen riippuvainen huoliajatuksistani. Ahdistuneisuus on niin tuttua, että se on joskus jopa turvallinen tunne.
Niin inhottavaa kuin se onkaan, tunteet on vain elettävä silloin kun ne päättävät tulla. Jos niitä alkaa pakoilla, ne voimistuvat. Ajatusten ja tunteiden karkuun juokseminen on karhunpalvelus. Ahdistuksen hetkellä ahdistusta ei voi poistaa, mutta omaan kokemusmaailmaan voi tuoda toisenlaisia kokemuksia, jotka voivat lohduttaa tuskan keskellä.
Hip hei ja kohti seuraavaa ahdistusta!
Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni:
1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan.
2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi.
3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, mikä tuntuu ahdistavalta.
4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä.
5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon.
6. Kun jostakin asiasta haluaa eroon, sitä yrittää siirtää pois. Kun se tulee vanhempana takaisin, sitä yrittää siirtää pois voimakkaammin.
7. Koska ahdistavien ajatusten siirtäminen mielestä pois on helpottanut hetkellisesti, on tullut oppimiskokemus, että tämä keino auttaa - meno jatkuu samanlaisena.
8. Inhottavien ajatusten siirtämisestä pois (=ajatusten kontrolloimisesta) on tullut automaatio, jota ei edes huomaa tekevänsä.
9. Koska ajatuksia tulee mieleen jatkuvalla syötöllä, aivot joutuvat käyttämään valtavasti energiaa ajatusten kontrolloimiseen.
10. Kaikesta tästä tulee lisää stressiä ja ahdistusta.
11. Lisästressin ja ahdistuksen takia pyrkii jälleen, käyttäen vanhaa metodia apuna, kontrolloimaan ahdistavia ajatuksia niin, etteivät ne piinaisi.
12. Vauhtii kiihtyy aina vain vauhdikkaammaksi tässä noidankehässä.
13. Stressi kasvaa edelleen.
14. Väsyneenä mieleen tulee entistä herkemmin uhkakuvia ja huolia, joita vastaan on työläämpi taistella. Stressaantuneena käyttää entistä herkemmin vanhoja hyödyttömiä metodeja hyväkseen, vaikka tiedostaisikin ajatusten kontrolloimisen vain pahentavan tilannetta.
15. Tilanne ei ratkea ja noidankehä jatkaa pyörimistään.
Jonkin pitkään jumputtaneen huoliajatuksen jälkeen sitä joku päivä havahtuu, että hei! Huoliajatus on väistynyt! Uskomatonta, halleluuja! Ahdistus on poissa, olen vapaa! Nämä on aivan mahtavia hetkiä, ja niistä ei voi olla kuin kiitollinen. Nautinto kestää hetken, kunnes sitä jonkin ajan kuluttua alkaa pelätä, milloin seuraava musertava huoliajatus noidankehineen iskee päälle. Ja tässä kohtaa pakomatkani taas alkaa.
Ahdistus on menneisyyteen liittyvää murehdintaa tai tulevaisuuteen liittyvää pelkoa. Vastalääkkeenä suositellaan läsnäoloharjoituksia, jossa ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia havainnoidaan hyväksyvästi. Meditoidessani olen huomannut, kuinka vaikeaa se on. Minulla on vuosikausien kokemus ajatusten kontrolloimisesta, torjumisesta ja syrjään laittamisesta. Saattaa käydä niinkin, että automaationomainen kontrolloiminen pääsee tapahtumaan, vaikka siihen on nimenomaan meditaation aikana yrittänyt kiinnittää huomiota. Kuin opettelisi ajamaan polkupyörällä väärin päin. Nykyhetkeen keskittyminen ilman että yrittää muuttaa mitään, tuntuu aivoistani luonnonvastaiselta. Kukapa haluaisi antautua kouristavan ahdistuksen valtaan?
On turhauttavaa humpsahtaa ahdistuksen valtaan, vaikka on tutustunut kaikenmoisiin tunteiden säätely- ja hallintakeinoihin, ja ahminut tietoa ahdistuksen synty- ja pahenemismekanismeista. Tieto ei välttämättä helpota tai vähennä ahdistusta.
Pyrin ennaltaehkäisemään ahdistuksia ja lohduttamaan itseäni epämiellyttävän tunteen aikana parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus on kuitenkin niin ahdistavien ajatusten ja tunteiden vallassa, ettei koe pystyvänsä tehdä niille mitään. Joskus omasta ahdistuksen aiheesta ei pääse edes jyvälle. Epämääräinen ahdistus on usein kaikista tuskallisinta. Silloin on vain hyväksyttävä se tosiasia, että epämiellyttävä, miltei sietämätön tunne inhottavine ajatuksineen ovat tällä hetkellä totta, ja ne lähtevät jossain vaiheessa pois omia aikojaan. Ne ovat kuin kutsumattomia vieraita, joiden haluaisi lähtevän pois, mutta vieraat eivät tajua vihjailujasi, ja jäävät luoksesi päiviksi. Silloin on vain viruttava.
Olen riippuvainen huoliajatuksistani. Ahdistuneisuus on niin tuttua, että se on joskus jopa turvallinen tunne.
Niin inhottavaa kuin se onkaan, tunteet on vain elettävä silloin kun ne päättävät tulla. Jos niitä alkaa pakoilla, ne voimistuvat. Ajatusten ja tunteiden karkuun juokseminen on karhunpalvelus. Ahdistuksen hetkellä ahdistusta ei voi poistaa, mutta omaan kokemusmaailmaan voi tuoda toisenlaisia kokemuksia, jotka voivat lohduttaa tuskan keskellä.
Hip hei ja kohti seuraavaa ahdistusta!
Kommentit
Lähetä kommentti