Kesken

 Aamulla luin uutisen, joka toi mieleen "toksinen maskuliinisuus" sanaparren, jota paljon nykypäivänä viljellään. Sisuunnuin. Miksi toksisesta feminiinisyydestä ei puhuta yhtä paljon! Halusin kirjoittaa aiheesta, mutta siitä olikin yllättävän paljon kirjoitettu. Turhauduin. Olisin halunnut oikein kunnolla "kettuuntua", jotta olisin saanut ponneikkuutta kirjoittaa blogia taas. Korona-arjessani menee liiankin hyvin. Jotkut masentuvat ja ahdistuvat keväällä, kun huomaa muiden virkistyvän, sosialistuvan ja innostuvan. Minä kuulun porukkaan, joka vahvistuu pandemia-ajasta. Minulla menee toisin sanottuna paremmin kuin koskaan. Voin hyvällä omatunnolla sanoa läheisille, että ei, en voi tulla koska korona. Voin piiloutua maskin taakse. Kiiltävä nenäni ei häiritse. Ihmiset liikkuvat vähemmän. Etäasiointimahdollisuudet kasvavat. Saan enemmän omaa aikaa. Voin hyvällä omatunnolla lymytä kämpillä. Ihmiset ajautuvat kriisiin ja pistävät arvonsa järjestykseen. Jokaiselle on tullut...

Tieto siitä, että pitäisi välittömästi tehdä radikaaleja, globaaleja muutoksia, jotta voitaisiin hillitä ilmaston lämpenemistä niin, ettei se nouse kahta celsiusastetta, aiheuttaa minulle ilmastomasennusta. Koskaan ei ole puhuttu ilmastosta näin paljon kuin nykyään. Hairahtuu joskus tässä kuplassa miettimään, että maapallo pelastuu, koska ilmastotalkoot ovat käynnissä! Maailman varat hupenevat kuitenkin tänä päivänä loppuun aina vain nopeammin edellisvuoteen verrattuna. Olemme kuin valtava laiva, joka lipuu kohti edessä näkyvää karia, liian nopeasti ja varmasti. Muutokset ovat hitaita prosesseja, eikä meillä ole aikaa hitaisiin prosesseihin. Jos jotain on tehty kauan aikaa tietyllä tavalla, on hankala muuttaa tapoja; aloittaminen on vaikeaa, alkuinnostuksen lopahtamisen jälkeiseen uusiin tapoihin totuttelu vaatii jo enemmän tahdonvoimaa. Lipsahdukset ja sen jälkeinen taantuminen. Täytyy olla voimakas sisäinen syvämotivaatio, jotta pystyy tekemään elämänmittaisia muutoksia. Mistä ...