Maailmantuska

Rupesin pohtimaan, mikä minua estää elämästä. Mikä estää luottamasta, rauhoittumasta, rakastamasta. Poden maailmantuskaa.

Vihaan elämää, koska:
- ihmiset kokee herkemmin epämiellyttäviä asioita kuin miellyttäviä
- yhteiskunta pyörii rahan ympärillä
- ilmastonmuutos
- ihmisyyden korostunut itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu
- kapeakatseisuus, tietämättömyys
- aivot ovat haastavat
- useimpia asioita ei pysty kontrolloida
- epävarmuus ja epätietoisuus --> pelko
- kaikesta ihanasta joutuu jossain välissä luopumaan
- ihmiset tekevät pahoja asioita tahallaan toisille
- hyvä olo on muuttuva tila, eikä se kauaa kestä
- hyvään tarvitaan paha

- maailma ei ole oikeudenmukainen
- koskaan ei ole hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin
- vaikka miten hyvin elämää eläisi, saattaa kohdalle sattua onnettomuuksia, sairauksia ja katastrofeja
- negatiivisuuden noidankehä on itseään toteuttava ennuste
- lapsuudenkuplan puhkeaminen, kun tajuaa nuorena ja varhaisaikuisena, miten maailma oikeasti pyörii - lapsuuden onni on harhaa
- tieto lisää tuskaa, toisaalta tietämättömyys kääntyy itseä vastaan
- maailma on täynnä ristiriitaisuuksia
- asiat eivät mene, miten itse haluaisi, ja joutuu pettymään monta kertaa elämän aikana
- vaikka vanhemmat yrittäisivät tehdä kaikkensa lapsensa parhaaksi, syntyy tunnelukkoja ja traumoja
- ikävistä kokemuksista on vaikea päästä yli
- ihmisten aivot ovat evoluution myötä negatiivisuuteen kallellaan - havaitsemaan uhkia ja vaaroja herkästi
- korjaantumattomat väärinkäsitykset
- epäaitous ja -luonnollisuus
- kielletty tai epäterveellinen vetää puoleensa
- nautintokeskeisyys ja lyhytnäköiset ratkaisut
- korruptio ja hyvävelijärjestöt
- epätoivo

Se, että kaikki yllä mainitut asiat kuuluvat normaaliin elämään.

Ilman hyvää ei voi olla pahaa. Ilman pahaa ei ole hyvää. Löysin yllättäen jokaiselle listassani oleville asialle vastinparit, joissa on positiivinen väre. Esimerkiksi "Asiat eivät mene, miten itse haluaisi" vastapari voisi olla "Monikin asia on mennyt juuri niinkuin olen halunnutkin". "Aivot ovat haastavat" --> "Ihmiset nauttivat haasteista." Epämiellyttävät tunteet tuovat meille tietoa siitä, mikä on meille tärkeää, ja mitä välttäen pysyy hengissä. Epätietoisuus antaa elämälle suolan. Lisäksi elämässä on hyvää: huumori, ihmisten myötätunto, myötätuntoiset teot, elämykset, miellyttävät tunteet, yllätykset, lohtu, kiitollisuutta nostattavat asiat, toivo, armollisuus, elämisen arvoinen elämä ja yhdessä tekemisen voima.

Lyhykäisyydessään voisi todeta, että elämä on sarja erilaisia kokemuksia. Mikäli elämässä on enemmän epämiellyttäviä kokemuksia, elämän kokee negatiivisemmaksi, ja toisin päin. Vaikka vihaa tuottavia asioita on selkeästi enemmän kuin luottamusta tuottavat koen, että elämäni on mielestäni aivan hyvä. Silti koen maailmantuskaa. Mitä se sitten oikeastaan on? Miten maailman voi kokea tuskallisena, jos itsellään on kaikki ihan hyvin?

Maailmantuska. Jotenkin tästä tulee mieleen sellainen yhteiskunnallinen murhe. Kaikki ei ole hyvin valtakunnassa. Tuskan kokeminen maailman tilannetta kohtaan. Mieleeni tulevat maailmalla tapahtuvat onnettomuudet, terroriteot, epidemiat ja katastrofit ja historiassa tapahtuneet hirmuteot. Lisäksi mieltäni usein painaa ilmastonmuutos. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia tulevaisuudessa voi vain arvailla. Se on jossain kauempana tuolla, seuraavien sukupolvien arjen murheena. Sitä yritän teoillani, tietojeni ja voimavarojeni mukaan ehkäistä parhaani mukaan. Mutta kaikkihan me vain ihmisiä ollaan. Itsekkäitä, nautinnonhakuisia. Mitä sitä enempää voisi odottaa? Maailmalla tapahtuvat tai tapahtuneet kauheudet eivät kosketa suoranaisesti arkeani. Tunnetasolla koen pelkoa ja surua näistä, mutta pian ne laimenevat kiireisen suomalaisen arjen keskellä. Ja hyvä niin, eikö niin?

Jotkut kokevat enemmän maailmantuskaa kuin toiset. Olen niitä ihmisiä, jotka kokevat sitä usein. Ne, jotka eivät koe, pystyvät kai pitämään huonot uutiset kauempana tunne-elämästään. Niille asioille, joille ei mitään voi itse tehdä, ei tarvitse murehtiakaan. Ihailen tällaista mentaliteettia. Kunpa minäkin pystyisin. Elämä olisi helpompaa ja mukavampaa elää. Sitähän me toivomme.

Maailmantuskani syy ovat ihmiset; ihmisten perusluonne ja itsekkyys. En usko, että puhdasta altruismia on olemassa. Vihaan sitä, miten universumi on luonut tällaista elämää tänne ylipäätään.

Onko se väärin, että ihmiset ovat itsekkäitä? Sehän on hengissä säilymisen ehto. Jos meistä jokainen huolehtisi itsestään, eikö me oltaisi sitten kaikki kunnossa, ja maailma olisi ok? Hakeutuisimme yksinäisyyteen kun tarvitsisimme omaa aikaa. Lähestyisimme ystäviä ja sukulaisia kun tarvitsisimme seuraa. Pitäisimme hyvinvoinnistamme huolta, kaikkinensa. Etsisimme omat arvomme ja pyrkisimme elämään niiden mukaan. Antaisimme apua tarvittaessa, hakea sitä myös tarpeen tullen itselle. Jos näin voisimme itsekkäästi parantaa maailman tilaa, onko itsekkyys sittenkään niin huono juttu? Yhteinen hyvä on myös hyvä yksilölle ja toisin päin. Meillä on itsekkyyden lisäksi onneksi myös myötätunto, ja se, että saamme toisten auttamisesta nautintoa. Ihmiset tekevät hyviä tekoja itsensä kautta. Lisäksi, jos jokainen kantaisi huolta kaikista maailman murheista, emme voisi muuta kuin murehtia. Vähän niinkuin minä, terveisin ahdistunut ja masentunut ihminen.