Kesken

Mitä jos olisikin rebel ja nauttisi elämästä. Tekisi 60 tai 80% työaikaa. Miksi? Jotta voisin paremmin nauttia vapaa-ajasta, kun en olisi niin stressissä ja väsynyt. Tämä menee väärin. Jos haluaa voida hyvin, ei saa työstä sitä palkkaa mitä ansaitsisi. Kokonaisen leivän saa, jos valitsee olla väsynyt ja tyytymätön. Tehdä töitä n. 40h/vko ja viettää väsynyttä vapaa-aikaa 25h/arkipäivät. Viikonloput palautua töistä, jotta jaksaa palvella yhteiskuntaa seuraavat 40h.  Hermostomme on globaalisti ylikuormittunut. Väsyneenä ajattelumme kaventuu ja teemme lyhytnäköisiä ratkaisuja. Teemme enemmän virheitä muisti- ja keskittymiskyvyn haasteiden kanssa. Tietotulva ja keskeytykset ruokkii aivojen halua keskeyttää itse itsensä. Tylsyydessä ahdistumme ja syyllistymme. Noidankehät pyörii oravanpyörässä. Olemme vaipumassa uupumuksen suppilossa yhä alemmas. Olemme luovuttamassa. Kukaan ei tule sanomaan, että hei, nyt teet tarpeeksi, älä tee enempää. Se ei kannata. Aivopöhnässä on hankala tehdä muut...

Toissapäivänä herätessäni tunsin pitkästä aikaa olevani ilonen. Alko kummastuttaa, mistä moinen tunne on putkahtanut. En löytänyt mitään erityistä syytä. Ihmettelin ääneen, ettei ahista mikään. Mikä minulla on? Rupesin miettimään, milloin tämä lähtee pois. Ilmaantuuko enää uudestaan? Tyyntä myrskyn edellä? Mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu? Huomasin, miten vaikea on nauttia hyvästä olosta, peläten heti menettäväni sen. Ajatukset suuntautuvat tuleviin vastoinkäymisiin uskoen, että selviydyn paremmin seuraavasta alamäestä, kun en nauti liikaa. Minulle ahdistus ja surumielisyys ovat tuttuja ja turvallisia tunteita. Tämmöinen harvinainen vieras oudoksuttaa ja hämmentää. Eilen hätäännyin, että olenko saamassa manian. Yritin rauhoittaa itseäni innostuneisuudesta ajattelemalla surullisia asioita. Helpotti. Kai se on luonnollista, että uuden äärellä ihminen alkaa pelätä. Ei osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen. Suojelumekanismit heräävät. Ilosta on tullut vuosien varrella minulle turvaton ol...