Kesken

Yritän nauttia. En pysty. Huomaan, että joka hetki joku osa kehostani on jännityksessä. Usein se on nilkka, ranne, hartia tai sisäreisi. Aivan kuin en antaisi itseni olla täysin rentona. Joka hetki voi tapahtua mitä vain. Ärsyttää. Mitä nautinto on? Nauttiiko ihmiset usein? Milloin olen viimeksi nauttinut? Voin tuntea tyytyväisyyttä siellä täällä. Lyhyen, ohimenevän hetken; onnistuneen aamukahvin siemailu, helpotus ahdistuksen hellittäessä, ystävää halatessa, nousuhumalassa, nauraessa, viikonlopun alkaessa. Mutta sitä en muista, milloin olisin uppoutunut nautinnon vietäväksi. Jokaista hetkeäni varjostaa harmaa surun verho ja kihelmöivä pelko. Kokoajan alitajunnastani viestitään, ettei kaikki ole hyvin, tai ei tule kohta olemaan. Toisten seurassa nauttimisessa on omat haasteensa. Pelko ja suru saattavat hetkiksi väistyä, mutta tilanteita varjostaa häpeä. Saan itseni kiinni itsetarkkailusta: "Vaikutanko oudolta?", "Sanoinko liian häiritsevän vitsin?", "Lo...

Olen lukenut Leahy Robert L:n kirjaa Älä huoli - Seitsemän askeleen ohjelma sinulle, jolle monet asiat aiheuttavat huolta , ja voin suositella tätä ihan joka ikiselle huolestuneille ja siitä kiinnostuneille. En ole päässyt aivan kirjan loppuunkaan vielä, mutta olen jo tässä vaiheessa saanut miljoona oivallusta. Oivallusten, pohdintojen ja itsetutkiskelun kautta olen löytänyt ahdistuneisuuttani ylläpitäviä noidankehiä. Näitä mielen viheliäisiä syy-seuraussuhteita, jotka kasvattavat ahdistuneisuuttani kierros kierrokselta. Alla esimerkki. Tilanne: Olen ongelmanratkaisun edessä. Torjun mieleen tulevat ratkaisuehdotukset, sillä ne ei eivät ole täydellisiä. Asiat junnaavat paikoillaan. Huolestun. --> Koska olen oppinut, etten pärjää voimakkaan ahdistukseni kanssa, alan kontrolloida sitä. Todellisuudessa tunteiden hallitseminen on mahdotonta, joten ahdistun lisää. --> Pidän itseni kiireisenä vältelläkseni epämiellyttäviä tunteita. Stressaannun. --> Stressaantuneena alan p...

Minulla on ollut koko ikäni pelko, jota en ymmärrä. Se saattaa tulla milloin vain, ja haitata senhetkistä oloani. Se muistuttaa hieman paniikkia, mutta toistaiseksi en ole vielä saanut varsinaista paniikkikohtausta. Kun väkisin suuntaan ajatukseni pelon aikana toisaalle, se hiipuu hiljalleen noin 20 minuutissa. Asia jota pelkään on, että jokin asia menee rikki. Joo. Pienenä pelkäsin auton renkaiden pamahtavan, kun matkustimme mummolaan koko perheellä, auton ollessa täynnä tavaraa. Pelkäsin, että mummun kännykän kaijutin rupeaa särisemään, kun soittoääni soi niin lujalla. Laskeutuessamme lomakohteemme lentokentälle pelkäsin, että suhteessa koneeseen pienet renkaat paukahtavat. Lukioikäisenä pelkäsin, että koulun seinät murtuvat painavan oven rämähtäessä kiinni. Pelkäsin, että mökkimme laituri ei kestä koko perheemme painoa päiväkahvilla. Pelotti, että kaverin kirjahylly räsähtää painavien kirjojen vuoksi. Ihmisten käyttäessä piikkikorkokenkiä pelkäsin, että ohut korko napsahtaa poik...

Toissapäivänä herätessäni tunsin pitkästä aikaa olevani ilonen. Alko kummastuttaa, mistä moinen tunne on putkahtanut. En löytänyt mitään erityistä syytä. Ihmettelin ääneen, ettei ahista mikään. Mikä minulla on? Rupesin miettimään, milloin tämä lähtee pois. Ilmaantuuko enää uudestaan? Tyyntä myrskyn edellä? Mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu? Huomasin, miten vaikea on nauttia hyvästä olosta, peläten heti menettäväni sen. Ajatukset suuntautuvat tuleviin vastoinkäymisiin uskoen, että selviydyn paremmin seuraavasta alamäestä, kun en nauti liikaa. Minulle ahdistus ja surumielisyys ovat tuttuja ja turvallisia tunteita. Tämmöinen harvinainen vieras oudoksuttaa ja hämmentää. Eilen hätäännyin, että olenko saamassa manian. Yritin rauhoittaa itseäni innostuneisuudesta ajattelemalla surullisia asioita. Helpotti. Kai se on luonnollista, että uuden äärellä ihminen alkaa pelätä. Ei osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen. Suojelumekanismit heräävät. Ilosta on tullut vuosien varrella minulle turvaton ol...

Terapeuttini puheista ymmärsin, että jos elämää ajattelee liian realistisesti, elämä muuttuu ahdistavammaksi. Minä puhuisin totuuden puolesta. Ajatella elämää juuri sellaisena kuin se on, ja löytää siitä elämälle suola. Tutkia elämää mahdollisimman teeskentelemättömästi, ja löytää aitoudesta merkitys. Kerran ystäväni kysyi porukkamme illanistujaisissa, miten paljon olen oma itseni kyseisessä seurassa. Mietin, olenko missään porukassa koskaan sataprosenttisesti oma itseni. Olenko itsellenikään aina rehellinen? Tiedänkö edes, mikä on Aito minä? Usein jonkinasteiselle roolin vetämiselle on paikkansa, esimerkiksi työhaastatteluissa tai asiakkaiden edessä. Erilaisia olemisen muotoja löytyy meistä jokaisesta; ollaan erilailla sukulaisten kanssa kuin hyvien ystävien seurassa. Mikäli oma oleminen tuntuu hyvältä kulloisellakin hetkellä, ehkä se on itselle hyväksi. Kuitenkin jos joutuu pinnistelemään ja esittämään jotain toista pitkään ja liikaa, voimat ehtyy. Ehkäpä lähimpien ystävien keskuud...

Olen pitkään elänyt siinä uskossa, että tunteet ovat ne, joita pelkään eniten. Huomaankin juosseeni lujempaa karkuun ajatuksiani . Olen ollut melkoisella karkumatkalla. Ajatuksia tulee päivässä 50 000 - 80 000 kappaletta. Pidän pienen hiljaisen hetken kaikelle sille energialle ja ajalle, jonka olen tuhlannut. Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni: 1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan. 2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi. 3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, mikä tuntuu ahdistavalta. 4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä. 5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon. 6. Kun jostakin a...

Kuumehöyryissäni sain päähäni ahdistuksen: olenkohan raskaana . Vatsassani tuntui muljahduksia ja munasarjoissani vihlauksia. Muistan ystäväni kertoneeni, että hänellä alkuraskaus tuntui vihlauksilta. Kuukautiseni eivät olleet ilmaantuneet pitkään aikaan. Lohdutin itseäni, että kiertonihan on ollut epäsäännöllinen vuosikausia. Toisaalta edellisten kuukautisteni alkamisesta on kulunut jo kaksi kuukautta . Kuitenkaan minulla ei ollut huonovointisuutta. Ei kaikilla sitä tulekaan . Minulla on tehokas ehkäisymenetelmä käytössä! Mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttinen ! Tällaista keskustelua kävin läpi mielessäni. Puoleen ja toiseen heittelivät ajatukseni siitä, olenko raskaana vai en. Tulin siihen johtotulemaan, että käydessämme puolisoni kanssa kaupassa ostaisin raskaustestin ja laittaisin ureani testiin.  Alkoi mietityttää, ymmärtäisikö puolisoni huoleni. Ymmärtäisikö hän sitä, että haluan ostaa raskaustestin, vaikka kädessäni on ehkäisykapseli. Hyväksyisikö hän sen, et...

Pelottaa, että sattuu jotain ikävää. Vakavasti sairastuminen pelottaa. Yksin jääminen, epäonnistuminen, vaikeuksiin joutuminen, psykoosi, rakkaan menettäminen. Ei pelätä sitä mitä tapahtuu, vaan sitä mitä sen jälkeen tunnemme. Mitä me oikein tunteissa pelätään? Sitäkö, että tunteet musertavat meidät alleen? Masennumme, jäämme sängynpohjalle makaamaan, emme kykene menemään töihin tai kouluun, lamaannumme. Ehkä pelkäämme menettävämme itsekontrollin, jonka seurauksena hävettää? Tai jos menemme paniikkiin tai todellisuudentaju hämärtyy ja tuntuu avuttomalta? Tunteisiin ei kuole (ainakaan tervesydäminen ja -verisuoninen ihminen). Vaikka paniikkikohtaus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, sydän sykkisi raivona rinnassa ja hiki valuisi norona ihohuokosista, voi ajatuksissa kuvitella, että nyt tuli loppu. Mutta kuitenkaan sitä ei kuole. Vaikka haluaisi. Toinen tärkeä itselle muistutettava asia vaikeiden tunteiden hetkellä on, ettei mikään tunne säily ikuisuuksiin. On melko tyypillist...

Tiedätkö sen tunteen, kun pitkään on mennyt tasaisesti ja kohtuullisen hyvin arki. Elämä soljuu omalla painollaan. Tuntuu jopa ihan hyvältä elämä. Sitten mieleen kantautuu huoliajatuksia. Entä jos tämä hyvä elämänvaihe menee ohitse? Mitä huolia joudun kohtaamaan? Alkaa hyvän keskellä pelottaa. Sitten muistat, mikä on aikaisemmin auttanut huoliin, ja alat puuhailemaan sen parissa. Huomaat, ettei sekään auta. Itsepintaiset murheet tuntuvat pysyttelevän edelleen mielessä. Pysähdyt ja mietit, olisiko parempi itsemyötätuntoisesti auttaa itseä, ja suunnata huomio jonnekin muualle. Kuitenkin huolet edelleen sykkivät jossain taustalla, sydämen pamppailu ei jätä rauhaan. Ajattelet; ehkä sittenkin on parempi, jos pysähtyy omien ajatusten ja tunteiden äärelle karkuun juoksematta. Vaikka tuntuu epämiellyttävältä, istut olojesi kanssa mahdollisimman hyväksyvästi. Helpottaa ehkä jonkin verran. Pystyt nukahtamaan. Aamulla tuntuu paremmalta, eikä töissä tai koulussa murheet niin valtaa mielen, kun on ...