Mikä ihmeen ilo?

Toissapäivänä herätessäni tunsin pitkästä aikaa olevani ilonen. Alko kummastuttaa, mistä moinen tunne on putkahtanut päivääni. En löytänyt mitään erityistä syytä. Ihmettelin ääneen, ettei ahista mikään. Mikä minulla oikein on? Rupesi mietityttämään, milloin tämä lähtee pois. Tuleeko enää koskaan takaisin? Tyyntä myrskyn edellä? Mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu?

Huomasin, miten vaikea on nauttia hyvästä olosta, peläten heti menettäväni sen. Ajatukset suuntautuvat tuleviin vastoinkäymisiin uskoen, että selviydyn paremmin seuraavasta alamäestä, kun en nauti liikaa.

Minulle ahdistus ja surumielisyys ovat tuttuja ja turvallisia tunteita. Tämmöinen harvinainen vieras oudoksuttaa ja hämmentää. Eilen hätäännyin, että olenko saamassa manian. Yritin rauhoittaa itseäni innostuneisuudesta ajattelemalla surullisia asioita. Helpotti.

Kai se on luonnollista, että uuden äärellä ihminen alkaa väistämättä pelätä. Ei oikein osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen. Suojelumekanismit heräävät. Ilosta on tullut vuosien varrella minulle turvaton olotila, josta täytyy päästä eroon mahdollisimman nopeasti.

Jos ilo vierailisi useammin, pääsisin tutustumaan siihen. Ehkä muutaman tutustumiskerran jälkeen toivottaisin sen jo tervetulleeksi. Rauhoittuisin ja vain nauttisin. Kai iloon voisi tottua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivo lapsettomuudesta

Ymmärryksestä