Kesken

Epävarmuus on tämän päivän sana. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu; sulkeutuuko syksyllä koulut uudelleen, eristetäänkö Uusimaa. Miten käy Länsi-Pohjan alueen? Siellä melkein yhtä paha tilanne kuin HUS:n alueella. Maailmalla yli 470 000 kuollutta. Suomessa 324. Miten käy maailman ja Suomen talouden? Nyt jo huomaa, kun vasta 2-3 kuukautta takana korona-arkea ja eristystä, että ihmisillä alkaa hajota pää. Mitä kun/jos tätä kestää pari vuotta? Mitä vaikutuksia tällä kaikella on pidemmällä tähtäimellä? Suomessa epidemia varsin hyvällä mallilla, mutta miten koronakriisimaiden hätä tulee heijastumaan meidän arkeen? Miten suojelen läheisiäni virukselta? Eristänkö itsenikin? Ottaisinko rokotteen, jos se tulisi otettavaksi? Velvoitettaisiinko minut? Milloin pääsen halaamaan seuraavan kerran ystävääni? Äitiäni? Isääni? Milloin ei tarvitse miettiä sitä, mihin olen koskenut, miten aukaisen hanan kotiin tullessa ja olenko pessyt käsiäni tarpeeksi kauan? Milloin voin olla ihmist...

Jos elämää pysähtyy miettimään, se on aika yksinkertaista. Eletään, tehdään asioita, ratkotaan ongelmia, ollaan toisten kanssa, vaihdetaan ajatuksia, kasvetaan, opitaan, syödään, juodaan, käydään vessassa, tyydytetään tarpeitamme, nukumme. Otetaan hetki kerrallaan vastaan se, mikä tulee - eletään ja tunnetaan. Jossain vaiheessa kuollaan. Kuitenkin meillä on aivot, jotka haastavat välillä meitä. Minun aivoni haastaa minua joka päivä yleistyneen ahdistuneisuushäiriön kanssa eläessäni. Olen mestari itsekritiikissä, ennakkoahdistelussa ja itseni pelottelussa. Mielikuvituksella ei ole rajoja kun miettii, mitä kaikkea voi sattua . Kun ajatukset muuttuvat totuuksiksi päässäni, ne muuttuvat huoliksi. Aiheutan tahattomasti ylimääräistä käsimystä itselleni. Joskus, vaikka kuinka yritän, en voi jättää itseäni rauhaan. On vaikea nauttia elämästä ja rauhoittua. Piinaavan ahdistuksen keskellä on vain elettävä ja siedettävä, yrittäen takoa itselle päähän, että tämä tunne menee joskus ohitse. Yrit...

Olen pitkään elänyt siinä uskossa, että tunteet ovat ne, joita pelkään eniten. Huomaankin juosseeni lujempaa karkuun ajatuksiani . Olen ollut melkoisella karkumatkalla. Ajatuksia tulee päivässä 50 000 - 80 000 kappaletta. Pidän pienen hiljaisen hetken kaikelle sille energialle ja ajalle, jonka olen tuhlannut. Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni: 1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan. 2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi. 3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, mikä tuntuu ahdistavalta. 4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä. 5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon. 6. Kun jostakin a...