Kesken

Rupesin pohtimaan, mikä minua estää elämästä. Mikä estää luottamasta, rauhoittumasta, rakastamasta. Poden maailmantuskaa. Vihaan elämää, koska: - ihmiset kokee herkemmin epämiellyttäviä asioita kuin miellyttäviä - yhteiskunta pyörii rahan ympärillä - ilmastonmuutos - ihmisyyden korostunut itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu - kapeakatseisuus, tietämättömyys - aivot ovat haastavat - useimpia asioita ei pysty kontrolloida - epävarmuus ja epätietoisuus --> pelko - kaikesta ihanasta joutuu jossain välissä luopumaan - ihmiset tekevät pahoja asioita tahallaan toisille - hyvä olo on muuttuva tila, eikä se kauaa kestä - hyvään tarvitaan paha - maailma ei ole oikeudenmukainen - koskaan ei ole hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin - vaikka miten hyvin elämää eläisi, saattaa kohdalle sattua onnettomuuksia, sairauksia ja katastrofeja - negatiivisuuden noidankehä on itseään toteuttava ennuste - lapsuudenkuplan puhkeaminen, kun tajuaa nuorena ja varhaisaikuisena, miten maailma oi

Olen pitkään elänyt siinä uskossa, että tunteet ovat ne, joita pelkään eniten. Huomaankin juosseeni lujempaa karkuun ajatuksiani . Olen ollut melkoisella karkumatkalla. Ajatuksia tulee päivässä 50 000 - 80 000 kappaletta. Pidän pienen hiljaisen hetken kaikelle sille energialle ja ajalle, jonka olen tuhlannut. Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni: 1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan. 2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi. 3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, mikä tuntuu ahdistavalta. 4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä. 5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon. 6. Kun jostakin a

Kaverini kysyi illanistujaisissa, mikä on elämän tarkoitus. Hetken mietittyäni vastasin: " Nauttia elämästä ." Kun kerran tänne on synnytty, eikö se ole sama ottaa kaikki irti? Myöhemmin ajatusta enemmän pohdiskeltuani tajusin, että mikäli nautinto on elämän päätavoitteena, riski epäonnistua on suuri. Neutraaleja ajanjaksoja ja kärsimystä on elämässä enemmän, joten elämä jäisi miinukselle. Mikä sitten voisi olla elämän tarkoitus? Jos etsii vastausta kysymykseen miksi on ylipäätään syntynyt tänne, voin vain vastata, että olemme seksuaalisen tarpeen tyydytyksen tulos tai vanhempien iloksi ja avuksi oleminen . Elämällä kuitenkin halutaan olevan väliä, ja sille halutaan etsiä suurempaa merkitystä. Joskus pienenä miettiessäni avaruutta ja sen äärettömyytä, tuntui hupsulta. Aivan kuin olisin leijaillut ilmassa, ja vähän pyörrytti. Saman tuntemuksen voin tavoittaa ajattelemalla, että on ollut noin yksi 300:sta miljoonasta siittiöstä, joka on läpäissyt äidin munasolun. Lottovoit

Yksi pahimmista peloistani on tulla raskaaksi. Toisen toive on toisen pelko. Minulta on kysytty, miksi en halua saada lapsia. Minun tekisi mieli kysäistä, miksi joku haluaa. Koska kuulun valtavirrasta poikkeavaan kategoriaan, olen joutunut usein itsellenikin perustelemaan omaa haluttomuuttaani lisääntyä. Sitä on kehitellyt kaikenmoisia syitä; ilmastonmuutoksen torjuntapyrkimys, meluyliherkkyys, ahdistuneisuus, vaikea lapsuus, katastrofipelot, haluttomuus tuottaa lisäkärsimystä, lapseni voi olla sairas, voin masentua, pelottaa synnytys, puolisoni ei ole tarpeeksi hyvä, olen täydellisyydentavoittelija, huono kasvattaja, kasvatusmetodini poikkeaisivat puolisoni metodeista, jos en rakastaisikaan lastani, paljon velvollisuuksia, menettäisin vapauteni, itsekritiikki ja huolestuneisuustasot nousisivat, syyllisyys painaisi, ja sitä paitsi minulla on tähän oikeus (seksuaalioikeudet)! Vai riittäisikö se, etten vain halua? Joku haluaa koiran, joku ei. Joku valitsee bemarin, toinen ajelee

Kuumehöyryissäni sain päähäni ahdistuksen: olenkohan raskaana . Vatsassani tuntui muljahduksia ja munasarjoissani vihlauksia. Muistan ystäväni kertoneeni, että hänellä alkuraskaus tuntui vihlauksilta. Kuukautiseni eivät olleet ilmaantuneet pitkään aikaan. Lohdutin itseäni, että kiertonihan on ollut epäsäännöllinen vuosikausia. Toisaalta edellisten kuukautisteni alkamisesta on kulunut jo kaksi kuukautta . Kuitenkaan minulla ei ollut huonovointisuutta. Ei kaikilla sitä tulekaan . Minulla on tehokas ehkäisymenetelmä käytössä! Mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttinen ! Tällaista keskustelua kävin läpi mielessäni. Puoleen ja toiseen heittelivät ajatukseni siitä, olenko raskaana vai en. Tulin siihen johtotulemaan, että käydessämme puolisoni kanssa kaupassa ostaisin raskaustestin ja laittaisin ureani testiin.  Alkoi mietityttää, ymmärtäisikö puolisoni huoleni. Ymmärtäisikö hän sitä, että haluan ostaa raskaustestin, vaikka kädessäni on ehkäisykapseli. Hyväksyisikö hän sen, että h