Mahdoton nautinto

Yritän nauttia. En pysty. Huomaan, että joka hetki joku osa kehostani on jännityksessä. Usein se on nilkka, ranne, hartia tai sisäreisi. Aivan kuin en antaisi itseni olla täysin rentona. Joka hetki voi tapahtua mitä vain. Ärsyttää.

Mitä nautinto on? Nauttiiko ihmiset usein? Milloin olen viimeksi nauttinut?

Voin tuntea tyytyväisyyttä siellä täällä. Lyhyen, ohimenevän hetken; onnistuneen aamukahvin siemailu, helpotus ahdistuksen hellittäessä, ystävää halatessa, nousuhumalassa, nauraessa, viikonlopun alkaessa. Mutta sitä en muista, milloin olisin uppoutunut nautinnon vietäväksi.

Jokaista hetkeäni varjostaa harmaa surun verho ja kihelmöivä pelko. Kokoajan alitajunnastani viestitään, ettei kaikki ole hyvin, tai ei tule kohta olemaan.

Toisten seurassa nauttimisessa on omat haasteensa. Pelko ja suru saattavat hetkiksi väistyä, mutta tilanteita varjostaa häpeä. Saan itseni kiinni itsetarkkailusta: "Vaikutanko oudolta?", "Sanoinko liian häiritsevän vitsin?", "Loukkasinko tahattomasti jotakuta?". Loputonta tarkkailua.

Lomalla ihmiset kai yleensä nauttivat. Nauttimisen hankaluuteni kulminoituu loma-aikoihin. Yritän tehdä asioita, jotka yleensä ovat hieman rentouttaneet, ja joista olen kokenut hetken tyytyväisyyttä. Sisäinen turvattomuuteni pitää huolen, etten pysty siihen. Lomalla on enemmän aikaa olla omien ahdistavien ajatusten kanssa. Nautinnostakin voi tehdä suorituksen.

Minulla on paljon vaatimuksia itseäni ja elämää kohtaan. Pitäisi osata nauttia. Elämän pitäisi olla nautinnollista. Ellei ole, se kertoo siitä etten osaa elämää elämää.

Voi nyt hyvänen aika.

Tänään aion tutkailla nautintoa. Voiko sellaiseen ylipäätään päästä, jos yrittää? Vai pitääkö vain odotella ahdistuksen ja masennuksen väistymistä sekä sitä, että elämä sattuu tarjoamaan mukavan hetken?