Liian kiltti

Minulla on intohimonani (ja paheenani) ahmia elämäntaito-oppaita ja -kirjoja tehden oppimistani asioista muistiinpanoja, yhteenvetoja, analyysejä ja suunnitelmia. Joskus luin niitä stressiin asti, ja tällöin terapeuttini kehoitti olemaan lukematta niitä jokin aikaa. No, eihän sitä taukoa kauaa kestänyt, kunnes huomasin taas olevani yksi self-help kirja kädessäni.

Kuitenkin tämä pieni tauko teki hyvää. Se auttoi ajattelemaan, että mikäli lukemani kirja ei palauta minua vaan pikemminkin kuormittaa, ehkä kirjan lukuun ei ole sisäistä paloa. Ehkä on syytä tauottaa tai jättää kirja kesken. Otin paineita kirjan opeista ja vaadin itseltäni liikaa tehdä kirjan harjoitteita täydellisesti. Kuilu ihanneminän ja todellisen minän välillä kasvoi. Itseni kehittäminen oli kai liikaa silloiselle elämäntilanteelleni uuden työn ja vasta aloitetun psykoterapiaprosessin kynnyksellä. Tauko pisti minut myös miettimään, ketä varten kirjoja oikein luin.


Halutessani vastauksia kysymyksiini tartuin Anna-Liisa Valtavaaran kirjaan "Oikein kiltit". Halusin lähteä tutkimaan mitä oikeanlainen kiltteys on, ja olenko tarpeeksi armollinen itselleni. Miksi yritän kehittää itseäni väen vängällä, stressaantumiseen asti?


Tässä koottuna parhaat palat kirjasta (oivallukset):

VÄÄRIN KILTTI: ulkoaohjautuva, toisen tavoitteet menevät omien edelle, myöntyy aina toisten pyyntöihin/neuvoihin, vaikkei ole niitä pyytänyt, antaa muiden päättää puolesta, uskomus, että toiset tietävät paremmin mitä jaksaa/osaa/tuntee, valintoja ohjaa pelko (esim. muiden mielipiteitä ja arvostelua kohtaan, hylätyksi tulemista jne.), syyllistyy toisten pahasta olosta, anteeksipyytelyyn jatkuva tarve, hyvittelee kiltteydellä, kokee, että on kelpaamaton, vaikea nauttia kiitoksesta ja hyvästä palautteesta, kritiikkiä hankala vastaanottaa, tyytymättön, vaikka ponnistelisi kuinka paljon, hyvinvointi on toisten armoilla, vaikeutta hyväksyä sitä, että itsellään on omia tarpeita, ylisuoriutuu toisissa asioissa ja alisuoriutuu toisissa (epäonnistumisen pelossa), armoton itseään kohtaan, vieraantunut tunteistaan/tarpeistaan, kritisoi itseään voimakkaasti, välttelee ristiriitoja ja hankalia tilanteita, vaikeutta antaa anteeksi itselle ja muille.

OIKEIN KILTTI: itseohjautuva, tunnistaa oman tahtonsa, valitsee itse ja kieltäytyy tarpeen mukaan, jämäkkä, omat rajansa tunteva, ei miellytä, kysyy neuvoa mikäli kokee siihen tarvetta, rakkaus ja omat arvot ohjaavat valintoja, teot innostavat, kunnioittaa hyvinvointiaan tietäen, että oma jaksaminen edistää myös muiden jaksamista, jättää vastuun toiselle kun se toiselle kuuluu, riittävän hyvä tyydyttää, tiedostaa, ettei tarvitse aina jaksaa, itsemyötätuntoinen, tuntee oman paikkansa ja vastuunsa yhteisöissä, hyväksyy itsensä sellaisenaan, tunnistaa omat tarpeensa ja kunnioittaa niitä, ei tee kilttejä tekoja vain saadakseen osakseen vastapalveluksia (esim. hyväksyntää), kohtaa tunteet ja tilanteet sellaisinaan, on anteeksiantava itselle ja muille.


- Liiallinen kiltteys voi juontaa juurensa monestakin asiasta, esim. heikosta itsetunnosta, häpeästä, syyllisyydestä, herkkyydestä, arvottomuuden kokemuksista, sinnikkyydestä, täydellisyydentavoittelusta, tarpeiden laiminlyömisestä, epävarmuudesta, hyväksynnän hausta, hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelosta, uskomuksesta että on pärjättävä omillaan, siitä ettei tukea ole ollut tarpeeksi, omista vaatimustasoista ja suorituskeskeisyydestä, epäonnistumisen pelosta, riittämättömyydestä, saaduista epäoikeudenmukaisista rangaistuksista tai halusta olla vaivaamatta muita
- Liiallinen kiltteys on selviytymiskeino, joka on auttanut lapsena tai nuorena, muttei enää aikuisena toimi tarkoituksenmukaisesti
- Oikeanlaista kiltteyttä voi opetella
- Omaa olemisen oikeutta ei tarvitse lunastaa; vauvanakaan ei tarvittu arvolleen todisteluita, joten ei tarvitse aikuisenakaan
- Jokaisella on lupa voida niin hyvin kuin mahdollista
- Kaikkia ei voi miellyttää; vaikka olisi kuinka 100%:sesti omien ihanteidensa mukainen
- On mahdollista tehdä valintoja sen suhteen, ketä ja miten miellyttää milloinkin
- Kilttejä asioita jaksaa tehdä enemmän, kun ne on itse päättänyt tehdä. Vääränlaisesta kiltteydestä saattaa uupua ja katkeroitua.
- "Ei":tä ei tarvitse aina perustella muille. Ei on ei.
- Opetellessa pitämään omista rajoista kiinni, voi pelot ja syyllisyydentunto kasvaa. Kuitenkin harjoittelun myötä oikeanlaisena kilttinä olo helpottuu.
- Kun jotain voimakasta liikahtaa sisällä, on hyvä pysähtyä sen äärelle ja kuunnella mitä sillä on "kerrottavana"

Pohdittavaksi

- Ketä varten elän?

- Onko kiltteyteni minulle mielistelyä vai mieluista? Mikä tuntuu oikealta?

- Tahdonko, jaksanko? Missä menee rajani?

- Mistä saan energiaa, miten palaudun? Mitä tarvitsen?

- Arvoni?

- Mitä haluan / toivon / unelmoin?

- Mitä asioita teen vain itseni vuoksi?

- Miksi miellytän toisia omalla kustannuksella? Miksi myöntyä, kun ei oikeasti halua?

- Mitä kieltäytymisestä voisi pahimmillaan seurata? Mitä parhaimmillaan?

- Mitä konkreettisesti tarkoittaa missäkin tehtävässä "riittävän hyvä"? Millä konkreettisilla keinoilla voisi rimaa asettaa matalammaksi?

- Mitkä ovat oikeasti omia ihanteitani, mitkä taas jonkun toisen määrittelemiä?

Kirjan avulla syvennyin miettimään mennyttä elämääni ja sitä, miksi minusta on tullut liian kiltti. Tajusin myös, että olen aikaisemmin kärsinyt liiallisesta kiltteydestä enemmän kuin nykyisin. Yläasteelta tähän päivään olen kasvanut katkerasta anteeksiantavaisemmaksi, hyväksynnän hamuajasta sen antajaksi, itsensä armottomaksi tuntevasta itsemyötätuntoisemmaksi, suorituskeskeisyydestä levon sallijaksi sekä arkailijasta itseensä enemmän luottavaiseksi. Kuitenkin oikeanlaiseen kiltteyteen on vielä matkaa.

Lapsuudessa minua kehoitettiin olemaan aina reipas, kunnollinen ja kiltti. Minulle ei kerrottu, mikä on riittävä. Hyvistä arvosanoista palkittiin. Pienistä virheistä ja erheistä rangaistiin. Viha ja suru olivat kiellettyjä. Koin, ettei minua ymmärretty ja tuettu tarpeeksi vaikeissa elämäntilanteissa. Tunteista ei puhuttu. Vaikeista asioista vaiettiin. Anteeksi ei paljon pyydelty, eikä mielipiteitäni usein kuunneltu.

Suurin ja haastavin oppimisen paikka minulle on vielä tänäkin päivänäkin ymmärtää kokemuksellisesti se, etten voi miellyttää aivan jokaista. On harhaluulo uskoa tällaisen olevan edes mahdollista, mutta kovasti minä tähän yritykseen energiaani tuhlaan.

Vaikka tuhrin vielä aikaa toisten miellyttämiseen, en enää lue elämäntaitokirjoja stressiin asti. Nykyisin mietin tarkkaan, minkä kirjan käteeni otan. Mikäli lukeminen tuntuu kuormittavalta, lasken kirjan kädestäni ja alan touhuta muuta. Luen kirjoja ja kehitän itseäni minua varten. (Toiset voivat välillisesti hyötyä kasvuprosessistani, jos ovat hyötyäkseen.) Minulla on vastuu selvittää omat "shittini", muilla on omansa.