Kesken

Terapeuttini puheista ymmärsin, että jos elämää ajattelee liian realistisesti, elämä muuttuu ahdistavammaksi. Minä puhuisin totuuden puolesta. Ajatella elämää juuri sellaisena kuin se on, ja löytää siitä elämälle suola. Tutkia elämää mahdollisimman teeskentelemättömästi, ja löytää aitoudesta merkitys. Kerran ystäväni kysyi porukkamme illanistujaisissa, miten paljon olen oma itseni kyseisessä seurassa. Mietin, olenko missään porukassa koskaan sataprosenttisesti oma itseni. Olenko itsellenikään aina rehellinen? Tiedänkö edes, mikä on Aito minä? Usein jonkinasteiselle roolin vetämiselle on paikkansa, esimerkiksi työhaastatteluissa tai asiakkaiden edessä. Erilaisia olemisen muotoja löytyy meistä jokaisesta; ollaan erilailla sukulaisten kanssa kuin hyvien ystävien seurassa. Mikäli oma oleminen tuntuu hyvältä kulloisellakin hetkellä, ehkä se on itselle hyväksi. Kuitenkin jos joutuu pinnistelemään ja esittämään jotain toista pitkään ja liikaa, voimat ehtyy. Ehkäpä lähimpien ystävien keskuud...

Rupesin pohtimaan, mikä minua estää elämästä. Mikä estää luottamasta, rauhoittumasta, rakastamasta. Poden maailmantuskaa. Vihaan elämää, koska: - ihmiset kokee herkemmin epämiellyttäviä asioita kuin miellyttäviä - yhteiskunta pyörii rahan ympärillä - ilmastonmuutos - ihmisyyden korostunut itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu - kapeakatseisuus, tietämättömyys - aivot ovat haastavat - useimpia asioita ei pysty kontrolloida - epävarmuus ja epätietoisuus --> pelko - kaikesta ihanasta joutuu jossain välissä luopumaan - ihmiset tekevät pahoja asioita tahallaan toisille - hyvä olo on muuttuva tila, eikä se kauaa kestä - hyvään tarvitaan paha - maailma ei ole oikeudenmukainen - koskaan ei ole hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin - vaikka miten hyvin elämää eläisi, saattaa kohdalle sattua onnettomuuksia, sairauksia ja katastrofeja - negatiivisuuden noidankehä on itseään toteuttava ennuste - lapsuudenkuplan puhkeaminen, kun tajuaa nuorena ja varhaisaikuisena, miten maailma oi...

Olen pitkään elänyt siinä uskossa, että tunteet ovat ne, joita pelkään eniten. Huomaankin juosseeni lujempaa karkuun ajatuksiani . Olen ollut melkoisella karkumatkalla. Ajatuksia tulee päivässä 50 000 - 80 000 kappaletta. Pidän pienen hiljaisen hetken kaikelle sille energialle ja ajalle, jonka olen tuhlannut. Tuntuu kummalliselta ja häpeälliseltä todeta, että pelkään ajatuksiani. Toisaalta, kun asiaa hieman pohdiskelee, ymmärrän itseäni: 1. Ihmisen aivot ovat jo valmiiksi syntyessään, evoluution muokkaamina, herkkiä havaitsemaan uhkia ja vaaroja, jotta ihminen pystyisi niiltä mahdollisimman hyvin suojautumaan. 2. Ikävät elämäntapahtumat ja traumat saavat ihmisen aivot muokkautumaan vielä herkemmiksi uhkien havaitsijoiksi. 3. Aivojen raportoidessa tarkkaan mahdollisia vaaroja ympäriltä, keho tuottaa stressihormoneita, mikä tuntuu ahdistavalta. 4. Pelko ja ahdistus tuntuvat epämiellyttäviltä. 5. Epämiellyttäviä tunteita ei halua kokea, joten niistä haluaa eroon. 6. Kun jostakin a...

Kaverini kysyi illanistujaisissa, mikä on elämän tarkoitus. Hetken mietittyäni vastasin: " Nauttia elämästä ." Kun kerran tänne on synnytty, eikö se ole sama ottaa kaikki irti? Myöhemmin ajatusta enemmän pohdiskeltuani tajusin, että mikäli nautinto on elämän päätavoitteena, riski epäonnistua on suuri. Neutraaleja ajanjaksoja ja kärsimystä on elämässä enemmän, joten elämä jäisi miinukselle. Mikä sitten voisi olla elämän tarkoitus? Jos etsii vastausta kysymykseen miksi on ylipäätään syntynyt tänne, voin vain vastata, että olemme seksuaalisen tarpeen tyydytyksen tulos tai vanhempien iloksi ja avuksi oleminen . Elämällä kuitenkin halutaan olevan väliä, ja sille halutaan etsiä suurempaa merkitystä. Joskus pienenä miettiessäni avaruutta ja sen äärettömyytä, tuntui hupsulta. Aivan kuin olisin leijaillut ilmassa, ja vähän pyörrytti. Saman tuntemuksen voin tavoittaa ajattelemalla, että on ollut noin yksi 300:sta miljoonasta siittiöstä, joka on läpäissyt äidin munasolun. Lottovoit...

Yksi pahimmista peloistani on tulla raskaaksi. Toisen toive on toisen pelko. Minulta on kysytty, miksi en halua saada lapsia. Minun tekisi mieli kysäistä, miksi joku haluaa. Koska kuulun valtavirrasta poikkeavaan kategoriaan, olen joutunut usein itsellenikin perustelemaan omaa haluttomuuttaani lisääntyä. Sitä on kehitellyt kaikenmoisia syitä; ilmastonmuutoksen torjuntapyrkimys, meluyliherkkyys, ahdistuneisuus, vaikea lapsuus, katastrofipelot, haluttomuus tuottaa lisäkärsimystä, lapseni voi olla sairas, voin masentua, pelottaa synnytys, puolisoni ei ole tarpeeksi hyvä, olen täydellisyydentavoittelija, huono kasvattaja, kasvatusmetodini poikkeaisivat puolisoni metodeista, jos en rakastaisikaan lastani, paljon velvollisuuksia, menettäisin vapauteni, itsekritiikki ja huolestuneisuustasot nousisivat, syyllisyys painaisi, ja sitä paitsi minulla on tähän oikeus (seksuaalioikeudet)! Vai riittäisikö se, etten vain halua? Joku haluaa koiran, joku ei. Joku valitsee bemarin, toinen ajelee ...

Kuumehöyryissäni sain päähäni ahdistuksen: olenkohan raskaana . Vatsassani tuntui muljahduksia ja munasarjoissani vihlauksia. Muistan ystäväni kertoneeni, että hänellä alkuraskaus tuntui vihlauksilta. Kuukautiseni eivät olleet ilmaantuneet pitkään aikaan. Lohdutin itseäni, että kiertonihan on ollut epäsäännöllinen vuosikausia. Toisaalta edellisten kuukautisteni alkamisesta on kulunut jo kaksi kuukautta . Kuitenkaan minulla ei ollut huonovointisuutta. Ei kaikilla sitä tulekaan . Minulla on tehokas ehkäisymenetelmä käytössä! Mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttinen ! Tällaista keskustelua kävin läpi mielessäni. Puoleen ja toiseen heittelivät ajatukseni siitä, olenko raskaana vai en. Tulin siihen johtotulemaan, että käydessämme puolisoni kanssa kaupassa ostaisin raskaustestin ja laittaisin ureani testiin.  Alkoi mietityttää, ymmärtäisikö puolisoni huoleni. Ymmärtäisikö hän sitä, että haluan ostaa raskaustestin, vaikka kädessäni on ehkäisykapseli. Hyväksyisikö hän sen, et...

Pelottaa, että sattuu jotain ikävää. Vakavasti sairastuminen pelottaa. Yksin jääminen, epäonnistuminen, vaikeuksiin joutuminen, psykoosi, rakkaan menettäminen. Ei pelätä sitä mitä tapahtuu, vaan sitä mitä sen jälkeen tunnemme. Mitä me oikein tunteissa pelätään? Sitäkö, että tunteet musertavat meidät alleen? Masennumme, jäämme sängynpohjalle makaamaan, emme kykene menemään töihin tai kouluun, lamaannumme. Ehkä pelkäämme menettävämme itsekontrollin, jonka seurauksena hävettää? Tai jos menemme paniikkiin tai todellisuudentaju hämärtyy ja tuntuu avuttomalta? Tunteisiin ei kuole (ainakaan tervesydäminen ja -verisuoninen ihminen). Vaikka paniikkikohtaus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, sydän sykkisi raivona rinnassa ja hiki valuisi norona ihohuokosista, voi ajatuksissa kuvitella, että nyt tuli loppu. Mutta kuitenkaan sitä ei kuole. Vaikka haluaisi. Toinen tärkeä itselle muistutettava asia vaikeiden tunteiden hetkellä on, ettei mikään tunne säily ikuisuuksiin. On melko tyypillist...

Tiedätkö sen tunteen, kun pitkään on mennyt tasaisesti ja kohtuullisen hyvin arki. Elämä soljuu omalla painollaan. Tuntuu jopa ihan hyvältä elämä. Sitten mieleen kantautuu huoliajatuksia. Entä jos tämä hyvä elämänvaihe menee ohitse? Mitä huolia joudun kohtaamaan? Alkaa hyvän keskellä pelottaa. Sitten muistat, mikä on aikaisemmin auttanut huoliin, ja alat puuhailemaan sen parissa. Huomaat, ettei sekään auta. Itsepintaiset murheet tuntuvat pysyttelevän edelleen mielessä. Pysähdyt ja mietit, olisiko parempi itsemyötätuntoisesti auttaa itseä, ja suunnata huomio jonnekin muualle. Kuitenkin huolet edelleen sykkivät jossain taustalla, sydämen pamppailu ei jätä rauhaan. Ajattelet; ehkä sittenkin on parempi, jos pysähtyy omien ajatusten ja tunteiden äärelle karkuun juoksematta. Vaikka tuntuu epämiellyttävältä, istut olojesi kanssa mahdollisimman hyväksyvästi. Helpottaa ehkä jonkin verran. Pystyt nukahtamaan. Aamulla tuntuu paremmalta, eikä töissä tai koulussa murheet niin valtaa mielen, kun on ...

Elämä tuo eteen vaikka minkä näköisiä ongelmia ja haasteita. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä eteen tuo; oli ne sitten hyviä, neutraaleja tai ei niin mukavia asioita. Olen usein miettinyt, onko elämä elämisen arvoista. Kuitenkin elän, joten näyttäisi siltä että se on. Monelle pettymyksen kestäminen on suuri haaste. Eihän se ole kivaa, jos pettyy elämässä. Lapsena saattaa pettyä, kun ei saakaan mielikarkkia kaupasta tai toivomaansa lelua joululahjaksi. Tai ei onnistukaan tekemään kuperkeikkaa, vaikka niin oli halunnut. Tuntuu musertavalta. Aikuinen kamppailee samoista asioista kovemmilla panoksilla. Ollaan pettyneitä itseemme. En saanutkaan haluamaani elämää. Jos ihminen saa oppia rauhassa kestämään kivuliaita elämän haastekohtia uskon, että aikuisena pettymysten sietäminen on helpompaa. Jos ihminen joutuu kohtaamaan elämän karun puolen liian varhain, aikuisuus on viheliäisempää. Pettymykset ovat musertavampia. Saattaa tuntua, että epäonnistumiset johtuvat omasta huonommuudesta, ...

Aloitus on aina minulle vaikeaa. Niin oli tämän bloginkin kanssa. Tuntui, että olen aivan kesken, liian kesken lähtäkseni kirjoittamaan. Ajatukset muuttuivat jonkin ajan kuluttua toisenlaiseksi; en ole koskaan valmis kirjoittamaan blogia, joten voin hyvin aloittaa. Ajattelin ensin, että kirjoitan, kun olen vapautunut ahdistuksesta. Mutta eihän se olisi kenellekään mielekästä luettavaa - lukea siitä, kuinka joku tyyppi on onnellisesti irtaantunut kahleista, ja pystyy nyt vapaana elämään erittäin menestyksekkäästi. Itse en ainakaan jaksaisi lukea kahta lausetta pidemmälle. Tahdon kirjoittaa keskeneräisenä, en valmiina. Minulla on todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, joka vaikeuttaa elämääni vaihtelevasti. Diagnoosille tyyppillistä on, että ihminen potee tuskaista olotilaa, ahdistusta, ja kokee heikosti pystyvänsä hallitsemaan sitä. Tähän häiriöön on yleistä keholliset, tympeät ahdistusoireet (esim. sydämentykytys, vapina, kylmän väreet, rintakipu, ihon puutuminen ja pistely) se...