Elämässä on kestämistä
Elämä tuo eteen vaikka minkä näköisiä ongelmia ja haasteita. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä eteen tuo; oli ne sitten hyviä, neutraaleja tai ei niin mukavia asioita.
Olen usein miettinyt, onko elämä elämisen arvoista. Kuitenkin elän, joten näyttäisi siltä että se on.
Monelle pettymyksen kestäminen on suuri haaste. Eihän se ole kivaa, jos pettyy elämässä. Lapsena saattaa pettyä, kun ei saakaan mielikarkkia kaupasta tai toivomaansa lelua joululahjaksi. Tai ei onnistukaan tekemään kuperkeikkaa, vaikka niin oli halunnut. Tuntuu musertavalta. Aikuinen kamppailee samoista asioista kovemmilla panoksilla. Ollaan pettyneitä itseemme. En saanutkaan haluamaani elämää.
Jos ihminen saa oppia rauhassa kestämään kivuliaita elämän haastekohtia uskon, että aikuisena pettymysten sietäminen on helpompaa. Jos ihminen joutuu kohtaamaan elämän karun puolen liian varhain, aikuisuus on viheliäisempää. Pettymykset ovat musertavampia. Saattaa tuntua, että epäonnistumiset johtuvat omasta huonommuudesta, ja että elämän ikävät käännekohdat tarkoittavat sitä, että maailma on kääntynyt vastaan.
Elämässä voi joutua kokemaan myös aikuisena kestokyvylle liian vaikeita asioita. Voi joutua kohtaamaan läheisen kuoleman, vakavan sairauden, toimintakyvyn romahtamisen, hylätyksi tulemisen, psykoosin, halvaantumisen, vammautumisen, sosiaalisen statuksen menettämisen, kiusatuksi tulemisen, ryöstön, oman talon palamisen, petetyksi tulemisen, luonnonkatastrofin armoille joutumisen, sodan keskelle syntymisen, hakatuksi tai raiskatuksi joutumisen, keskenmenon, liikenneonnettomuuden, läheisen vakavan rikoksen kanssa elämisen tai kuolemantuottamukseen tahattomasti joutumisen. Lista on pitkä. On lähes paradoksaalista, että ihminen voi rentoutua, vaikka tajuaa tällaisten asioiden mahdollisuuden.
Päädyin katselemaan tilastoja suomalaisten mielenterveyden häiriöistä ja tehdyistä itsemurhista. Hyvin karkeasti laskettuna ottaen huomioon vuoden 2017 itsemurhatilastoinnin (824 itsemurhaa) ja sen tiedon, että joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyshäiriötä (Duodecimin mukaan) voisin todeta, että ihmiset ovat yllättävän kestäviä. Ihmisillä on taipumus selvitä mitä mahdottomimmistakin tilanteista. Elämä on lukujen perusteella hyvin suurella todennäköisyydellä elämisen arvoista.
En silti mene vannomaan, että yllä mainittujen traumaattisten tapahtumien kohtaaja olisi välttämättä elämänhaluinen. Usko elämään voi ikävän kokemuksen jälkeen heittää härän pyllyä. Voi alkaa pelätä elämää, muutoksia. Voi alkaa tarkkailla korostuneesti ihmisten reaktioita ja itseä. Nähdä pienimmistäkin asioista uhkan tai vaaran. Kokea olevansa turvaton. Yksin. Voi kokea äärimmäistä avuttomuutta. Usko muihin voi kadota, olla hyvin vihainen maailmalle. Voi alkaa puolustaa itseään ja läheisiään uhmakkaasti. Kokea ahdistusta useista, muille suhteellisen arkisista asioista. Epämiellyttäviä fyysisiä tuntemuksia. Toivottomuutta. Elämän vastutusta. Toivetta elämän päättymisestä. Lohdun saamista kuolevaisuudesta.
Olen pari kertaa saanut masennuskohtauksen, jossa epätoivo valtasi minut kokonaan. Ajattelin jälkeenpäin, että ehkäpä heistä, jotka kärsivät vakavasta, syvästä masennuksesta tuntuu päivittäin tältä. Ihmettelin, miten he kestävät.
En tiedä, oletko huolestunut minusta, pärjäämisestäni vai siitä, arvonko elämän ja kuoleman välillä. Mutta ei, ei tarvitse olla huolissaan. Vaikka ahdistus ajoittain tuntuukin musertavalta, minulla on toivo ja usko tulevaan. Geeneihin kirjoitettu elämänjano. Ja vaikka tätä en joka päivä allekirjoittaisikaan, ajattelen näin jossain syvällä alitajunnassani, sillä en koe olevani pohjimmiltani epätoivoinen.
Elämässä on kestämistä.
Olen usein miettinyt, onko elämä elämisen arvoista. Kuitenkin elän, joten näyttäisi siltä että se on.
Monelle pettymyksen kestäminen on suuri haaste. Eihän se ole kivaa, jos pettyy elämässä. Lapsena saattaa pettyä, kun ei saakaan mielikarkkia kaupasta tai toivomaansa lelua joululahjaksi. Tai ei onnistukaan tekemään kuperkeikkaa, vaikka niin oli halunnut. Tuntuu musertavalta. Aikuinen kamppailee samoista asioista kovemmilla panoksilla. Ollaan pettyneitä itseemme. En saanutkaan haluamaani elämää.
Jos ihminen saa oppia rauhassa kestämään kivuliaita elämän haastekohtia uskon, että aikuisena pettymysten sietäminen on helpompaa. Jos ihminen joutuu kohtaamaan elämän karun puolen liian varhain, aikuisuus on viheliäisempää. Pettymykset ovat musertavampia. Saattaa tuntua, että epäonnistumiset johtuvat omasta huonommuudesta, ja että elämän ikävät käännekohdat tarkoittavat sitä, että maailma on kääntynyt vastaan.
Elämässä voi joutua kokemaan myös aikuisena kestokyvylle liian vaikeita asioita. Voi joutua kohtaamaan läheisen kuoleman, vakavan sairauden, toimintakyvyn romahtamisen, hylätyksi tulemisen, psykoosin, halvaantumisen, vammautumisen, sosiaalisen statuksen menettämisen, kiusatuksi tulemisen, ryöstön, oman talon palamisen, petetyksi tulemisen, luonnonkatastrofin armoille joutumisen, sodan keskelle syntymisen, hakatuksi tai raiskatuksi joutumisen, keskenmenon, liikenneonnettomuuden, läheisen vakavan rikoksen kanssa elämisen tai kuolemantuottamukseen tahattomasti joutumisen. Lista on pitkä. On lähes paradoksaalista, että ihminen voi rentoutua, vaikka tajuaa tällaisten asioiden mahdollisuuden.
Päädyin katselemaan tilastoja suomalaisten mielenterveyden häiriöistä ja tehdyistä itsemurhista. Hyvin karkeasti laskettuna ottaen huomioon vuoden 2017 itsemurhatilastoinnin (824 itsemurhaa) ja sen tiedon, että joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyshäiriötä (Duodecimin mukaan) voisin todeta, että ihmiset ovat yllättävän kestäviä. Ihmisillä on taipumus selvitä mitä mahdottomimmistakin tilanteista. Elämä on lukujen perusteella hyvin suurella todennäköisyydellä elämisen arvoista.
En silti mene vannomaan, että yllä mainittujen traumaattisten tapahtumien kohtaaja olisi välttämättä elämänhaluinen. Usko elämään voi ikävän kokemuksen jälkeen heittää härän pyllyä. Voi alkaa pelätä elämää, muutoksia. Voi alkaa tarkkailla korostuneesti ihmisten reaktioita ja itseä. Nähdä pienimmistäkin asioista uhkan tai vaaran. Kokea olevansa turvaton. Yksin. Voi kokea äärimmäistä avuttomuutta. Usko muihin voi kadota, olla hyvin vihainen maailmalle. Voi alkaa puolustaa itseään ja läheisiään uhmakkaasti. Kokea ahdistusta useista, muille suhteellisen arkisista asioista. Epämiellyttäviä fyysisiä tuntemuksia. Toivottomuutta. Elämän vastutusta. Toivetta elämän päättymisestä. Lohdun saamista kuolevaisuudesta.
Olen pari kertaa saanut masennuskohtauksen, jossa epätoivo valtasi minut kokonaan. Ajattelin jälkeenpäin, että ehkäpä heistä, jotka kärsivät vakavasta, syvästä masennuksesta tuntuu päivittäin tältä. Ihmettelin, miten he kestävät.
En tiedä, oletko huolestunut minusta, pärjäämisestäni vai siitä, arvonko elämän ja kuoleman välillä. Mutta ei, ei tarvitse olla huolissaan. Vaikka ahdistus ajoittain tuntuukin musertavalta, minulla on toivo ja usko tulevaan. Geeneihin kirjoitettu elämänjano. Ja vaikka tätä en joka päivä allekirjoittaisikaan, ajattelen näin jossain syvällä alitajunnassani, sillä en koe olevani pohjimmiltani epätoivoinen.
Elämässä on kestämistä.
Kommentit
Lähetä kommentti