Aloittaminen on vaikeaa

Aloitus on aina minulle vaikeaa. Niin oli tämän bloginkin kanssa. Tuntui, että olen aivan kesken, liian kesken lähtäkseni kirjoittamaan blogia. Ajatukset muuttuivat jonkin ajan kuluttua toisenlaiseksi; en ole koskaan valmis kirjoittamaan blogia, joten voin hyvin aloittaa.

Ajattelin ensin, että kirjoitan sitten blogin, kun olen vapautunut ahdistuksesta. Mutta eihän se olisi kenellekään mielekästä luettavaa - lukea siitä, kuinka joku tyyppi on onnellisesti irtaantunut kahleista, ja pystyy nyt vapaana elämään erittäin menestyksekkäästi. Itse en ainakaan jaksaisi kahta lausetta pidemmälle lukea tällaista.

Tahdon kirjoittaa keskeneräisenä, en lainkaan valmiina.

Minulla on todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, joka vaikeuttaa elämääni vaihtelevasti. Diagnoosille tyyppillistä on, että ihminen potee tuskaista olotilaa, ahdistusta, ja kokee heikosti pystyvänsä hallitsemaan sitä. Tähän häiriöön on yleistä keholliset, tympeät ahdistusoireet (esim. sydämentykytys, vapina, kylmän väreet, rintakipu, ihon puutuminen ja pistely) sekä tuntea levottomuutta, ärtyneisyyttä ja hermostuneisuutta.

Myös minä huomasin 20-vuoden iässä näitä oireita, kuitenkaan sen suuremmin ymmärtämättä, mistä on kyse. Kun törmäsin ensimmäistä kertaa tähän nykyisen diagnoosini nimeen, olin varma omaavani sen. Hakeuduin useiden kuukausien kamppailujen ja jännitys-/stressi-/ahdistusoireilun jälkeen terveysasemalle hoitajan vastaanotolle, ja kakistin ulos kokemani tuntemukset. Onneksi minut otettiin tosissaan, ja sain asianmukaisen hoitopolun. Nyt olen siinä vaiheessa, että käyn psykoterapiassa, toista vuotta. Olen siis vielä kesken, mutta useita asioita oivaltaneempana.

Haluan jakaa omia kokemuksiani ja ajatuksiani tässä blogissa. Tämä ei ole mikään onnellisuusblogi. Tämä blogi koskettaa ahdistuneisuutta ja elämän kummallisuuksia. Lämpimästi tervetuloa matkaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä ihmeen ilo?

Toivo lapsettomuudesta

Ymmärryksestä