Toivo lapsettomuudesta

Yksi pahimmista peloistani on tulla raskaaksi. Toisen toive on toisen pelko. Usein minulta on kysytty, miksi en halua saada lapsia. Minun tekisi miltei mieli kysäistä, miksi joku haluaa lapsia.

Koska kuulun valtavirrasta poikkeavaan kategoriaan tässä asiassa, on sitä itselleenkin joutunut monesti perustelemaan omaa haluttomuuttaan lisääntyä. Sitä on kehitellyt kaikenmoista; ilmastonmuutoksen torjuntapyrkimys, seksuaalioikeuksiin kirjoitettu asia, meluyliherkkyyteni vuoksi, ahdistuneisuuteni vuoksi, vaikean lapsuuteni vuoksi, voi tapahtua mitä vain, en halua tuottaa lisäkärsimystä, lapsestani voi tulla murhaaja tai raiskaaja, lapseni voi olla sairas, minä voin masentua, pelottaa synnytys, puolisoni ei ole tarpeeksi hyvä, olen täydellisyydentavoittelija eikä tämä olisi hyvä lapselleni, kasvatusmetodini poikkeavat puolisoni metodeista, ...

Vai riittäisikö se, etten vain halua?

Joku ei halua koiraa, joku sellaisen haluaa. Joku valitsee autokseen bemarin, toinen haluaa ajella skodalla. Toiset tykkää miehistä, toiset naisista. Joku haluaa kuunnella klassista, toinen tykkää bluesista. On erilaisia mieltymyksiä, tavoitteita, haluja ja toiveita.

Joku voisi ajatella, että halu saada lapsia on perustarve. Minä kuitenkin uskaltaisin ajatella toisella tavalla. Ehkä ajassa taaksepäin minäkin olisin hankkinut lapsia, sillä ehkäisymenetelmiä ei olisi ollut saatavilla, ja tarve selviytyä ylipäätään hengissä olisi miltei pakottanut tekemään lapsia; lapset ja lapsenlapset olisivat huolehtineet vanhuuspäivilläni minusta. Nykyisin samanlaista pakkoa ei ole - säilyn hengissä ilman lapsia, ja seksiä voi harrastaa tolkuttomasti ilman raskaaksi tulemista.

(Kaipa tästäkin aiheesta on kirjoitettu joku kirja?)

Mitähän "miksi et halua lapsia" -ihmettelijät oikein ihmettelevät? Ehkä heillä on vaikea samaistua tämänkaltaiseen ajatukseen, koska se poikkeaa heidän ajattelustaan ja haluistaan. Olen käsittänyt, että useimmilla halu saada suvulle jatkajia on hyvin "sisäsyntyistä", perustavanlaatuista ja vakaata, lapsesta aikuisuuteen asti. Tai ehkä he yrittävät käännyttää minua ajattelemaan toisin? Tai yrittävät löytää jonkin lukon, joka estäisi minua haluamasta tehdä lapsia, ja saada sen aukenemaan syvällisellä keskustelulla?

Olen minäkin leikkinyt lapsena nukeilla (meinasin kirjoittaa vauvoilla). Ja kertonut haluavani miehen, omakotitalon, kaksi lasta; tyttö ja poika sekä lemmikin. Kuitenkin yläasteella viimeistään todellisuudentajuisempana halua tällaiselle tulevaisuudelle ei enää ollut. Ehkä veljeni sairastuminen, kavereideni järkyttävät perhetilanteet ja oma masentuneisuus vaikuttivat asiaan. Maailma näytti pelottavalta ja mustalta. Äidilleni lukioikäisenä kertoessani, etten aio hankkia lapsia, äiti mitätöi tämän ja kertoi pätevän oloisena, että tilanne tulee muuttumaan, ajatukset vaihtumaan. Ja tätä varhaisaikuisena pelkäsinkin; entäs jos unelmani muuttuvatkin radikaalisti, enkä tiedä enää kuka olen? Tuleeko minullekin vauvakuume, kun hormonit alkaavat hyrrätä, esimerkiksi kun tulen tiettyyn ikään tai kun nään vauvoja ympärilläni? Tai kun samanikäiset kaverini alkavat perustaa perheitä?

Kuitenkaan näin ei käynyt.

Tiedän itsestäni, että jos minä jotakin haluan, niin minä haluan kunnolla. Menen läpi vaikka harmaan kiven saadakseni sen. En usko että kukaan, joka oikeasti haluaa perustaa perhettä, jättäisi kyseisen tarpeen tyydyttämättä vain sen takia, että ajattelisi ilmaston lämpenevän oman pienokaisen vuoksi. Tai sen takia, että voisi tulla raskaudenjälkeinen masennus. Ihmiset löytävät kyllä aina hyviä tai huonoja puolia asiaan, riippuen tahtotilasta. Ja jos havaitsee itsessään tai ympäristössään jotain valtavirrasta tai ajatusmaailmasta poikkeavaa, haluaa siihen selityksen.

Selityksiä on helppoa löytää. Tahtotilaa vaikeampi kattavasti selittää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä ihmeen ilo?

Elämässä on kestämistä